Siirry suoraan sisältöön

Oulun Vesi vietti seminaarin merkeissä 120-vuotisjuhlaansa – vesihuolto on arvokas osa jokaisen arkea

24.11.2022

Oulun Vesi juhli 120-vuotistaivaltaan Hotelli Lasaretissa keskiviikkona 23. marraskuuta. Tilaisuudessa kuultiin laajasti vesihuoltoalan ammattilaisten puheenvuoroja sekä palkittiin Oulun Veden pitkäaikaisia työntekijöitä kultaisilla ansiomerkeillä.

”Vesihuolto ei ole näkymätön toimiala, sehän näkyy jokaisen arjessa joka päivä.”

Tällaiseen ajatukseen päättyi Oulun Veden 120-vuotisjuhlaseminaarin ensimmäisen puhujan, dosentti Tapio Katkon puheenvuoro. Seminaarissa kuultiin useita kiinnostavia puheenvuoroja vesihuollosta.

Yhdyskuntajohtaja Marko Kilpeläinen kertasi Oulun historiaa ja totesi, että vesi on kaupungille ollut aina elintärkeä. Sen avulla on tehty kauppaa ja toisaalta saatu virkistystä. Hän kertoi myös uutisia Oulun kaupungin kehittymisestä: Nokian ja Stora Enson investoinneista, jotka tuovat kaupunkiin työpaikkoja, Oulun asemakeskuksesta sekä kulttuuripääkaupunkivuodesta.

Oulun Veden johtaja Jouni Lähdemäki kertasi vesihuollon historiaa Oulussa. Vuosisatoja sitten Oulussa vettä juotiin kaivoista ja jätevesi heitettiin kadunvarteen – siitä on tultu pitkä matka nykyaikaiseen ympäristöystävälliseen vesihuoltoon.

”Oulun ensimmäinen vesijohto ja vesipostit rakennettiin kaupunkiin vuonna 1902. Seuraava merkittävä askel oli Intiön vesitornin valmistuminen vuonna 1927. Vesitorni palveli vuoteen 1969 saakka, jolloin Puolivälinkankaan vesitorni otettiin käyttöön. Myös vedenpuhdistuslaitokset ovat kehittyneet vuosikymmeninä isoja harppauksia”, johtaja Lähdemäki kertoi.

”Nykyään vedenpuhdistus on tarkkaa, herpaantumatonta työtä, ja juomaveden puhtaustavoitteisiin on päästävä joka päivä. Myös jätevedenkäsittely on ollut ympäristölle ja luonnonvesille elintärkeää. Jätevesi puhdistetaan tehokkaasti ja nykyaikaisin menetelmin Taskilan jätevedenpuhdistamolla. Jätevedenpuhdistukseen on investoitu merkittävästi 2000-luvulla”, hän lisäsi.

Ansiomerkkejä työntekijöille

Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen puheenjohtaja Osmo Seppälä kertoi ministeriön käynnistämästä kansallisesta vesihuoltouudistuksesta ja toi esiin näkymiä toimialan tulevaisuuteen. Vesihuollon saneerausvelan pienentämiseen on vesihuoltolaitoksilla varauduttava pitkäjänteisesti.

Emeritusprofessori Esko Valtaoja taas valotti ihmiskunnan nykytilaa ja tulevaisuutta neljän peruselementin avulla ja korosti puheessaan, miten tieto ja tiedolla johtaminen ovat tärkeä osa maapallon tulevaisuutta.

Juhlassa myönnettiin myös Vesilaitosyhdistyksen kultaiset ansiomerkit ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta toiminnasta vesihuoltoalalla Oulun Veden työntekijöille.

 

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Juhlaseminaarissa Oulun Veden johtaja Jouni Lähdemäki kertasi vesihuollon historiaa Oulussa. Kuvat: Lea Ansamaa

Lue myös

Lue lisää aiheesta