Siirry suoraan sisältöön

Oulun uusin ulkokuntoilupuisto valmistui Heinäpäähän – ensi vuonna vuorossa Kiiminki

7.10.2021

Ulkokuntoilupuistot ovat vakiinnuttaneet paikkansa Oulussa 2010-luvun alusta lähtien. Uusin ulkokuntoilupuisto valmistui Heinäpään urheilukeskukseen tällä viikolla. Liikuntapalveluiden tavoitteena on saada yksi uusi ulkokuntoilupuisto Ouluun joka vuosi.

Oulun uusin ulkokuntoilupuisto on valmistunut Heinäpään urheilukeskukseen jalkapallohallin ja kuntoportaiden väliselle nurmialueelle. Kuntoilupuisto on suunniteltu palvelemaan niin kilpaurheilijoita kuin tavallisia aikuisia kuntoilijoitakin.

”Kooltaan Heinäpään kuntoilupuisto vastaa suurin piirtein Hiirosen fitness-puistoa”, arvioi ulkoliikuntapäällikkö Mika Puolitaival Oulun kaupungin liikuntapalveluista.

Uudessa kuntoilupuistossa on monipuolisesti kuntoilulaitteita, esimerkiksi kyykkyteline, ylävetolaite ja soutulaite. Lisäksi puistossa on muun muassa tasapainoharjoittelulauta sekä monitoimiteline voimistelurenkailla ja tangoilla. Osassa laitteista on säädettävät vastukset.

”Painovastuksella olevia, säädettäviä laitteita on toivottu kuntoilupuistoihin. Nyt pyyntöön on vastattu. Seuraavaksi kerätään kokemuksia niistä”, kertoo Puolitaival.

Tuoreeseen ulkokuntoilupuistoon keskiviikkona porrastreenin jälkeen piipahtaneet Eija Kähkölä ja Kimmo Jantunen olivat hyvin tyytyväisiä laitevalikoimaan.

”Täällä on juuri oikeanlaiset laitteet”, kertoi Kähkölä.

Jantunen kertoo käyvänsä koronan vuoksi paljon ulkokuntoilupuistoissa treenaamassa kuntosalien sijasta. Heinäpään ulkokuntoilupuiston hän arvioi Oulun parhaimmistoon erityisesti säädettävien laitteiden vuoksi.

”Tämäntyylisiä voisi ehdottomasti enemmänkin olla.”

Puisto per vuosi - seuraavana Kiiminki

Ulkokuntoilupuistot ovat vakiinnuttaneet asemansa oululaisten keskuudessa 2010-luvun alusta lähtien. Ensimmäiset puistot rakennettiin Merijalin rantaan Tuiraan sekä Ouluhallin nurmialueelle Raksilaan. Kuntoilupuistoja on kaupungissa nyt toistakymmentä, ja uusia halutaan koko ajan lisää.

”Tavoitteena on rakentaa puisto per vuosi”, arvioi Puolitaival.

Varsinaisten kuntoilupuistojen lisäksi eri puolilta laajaa Oulua löytyy pienempiä kuntoilupaikkoja esimerkiksi kuntoratojen varsilta. Kuntoilupaikoissa laitteita on vähemmän kuin varsinaisissa kuntoilupuistoissa, eikä tällaisten paikkojen lisääminen ole ensisijaisesti liikuntapalveluiden mielenkiinnon kohteena. Tavoitteena on rakentaa kuntoilupuistoista muun muassa kunnossapidon näkökulmasta riittävän suuria ja laadukkaita sellaisiin paikkoihin, joissa jo ennestään liikkuu paljon urheilijoita ja kuntoilijoita.

”Seuraava ulkokuntoilupuisto rakennetaan ensi kesänä Kiiminkiin. Paikalle tulee myös ulkokuntoiluportaat. Molemmat tehdään osana urheilukeskuksen peruskorjaukseen liittyvää kehittämistä.”

Aivan maksutonta huvia kuntoilupuistojen ja -portaiden rakentaminen ei kuitenkaan ole. Heinäpään ulkokuntoilupuiston hintalappu on Puolitaipaleen mukaan 100 000 euroa. Viereen aiemmin kesällä rakennetut kuntoiluportaat puolestaan maksoivat 110 000 euroa.

Mies Heinäpään ulkokuntoilupuiston kyykkylaitteessa.

Heinäpään ulkokuntoilupuistosta löytyvät ensimmäiset säädettävillä painovastuksella olevat ulkokuntoilupuistolaitteet Oulussa. Kyykkylaite on yksi Kimmo Jantusen suosikkilaitteista.

Kimmo Jantunen ja Eija Kähkölä tutustuivat uuteen ulkokuntoilupuistoon. Heinäpään urheilukeskusta kehitetään edelleen myös kaikkien kuntalaisten liikuntapaikkana alueelle mahdollisesti tulevasta jalkapallostadionista huolimatta. Kuvaaja: Hanna Sankala-Sivula

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta