Siirry suoraan sisältöön

Oulun toisen tekojään rakentaminen etenee Pateniemessä

12.8.2020

Uudelle tekojääkentälle tulee sekä kaukalo että yleisöluistelualue. Kooltaan uusi tekojää tulee olemaan Raksilan tekojäätä pienempi.

Oulun toisen tekojään rakentaminen Pateniemen urheilukeskukseen etenee suunnitellusti. Tekojääkenttä rakennetaan entisen luonnonjääkentän paikalle.

Sahanhoitajantielle valmistuu syksyn aikana yleisöluistelualue sekä kaukalo, joka tulee myöhemmin varauskäyttöön. Luistelijoilla on käytössään tutut neljä pukuhuonetta.

Oulun kaupungin ulkoliikuntapäällikkö Mika Puolitaival kertoo, että rakentaminen on edennyt aikataulussaan.

”Tekojää valmistuu syksyn aikana. Toivomme korkeaa käyttöastetta jäälle”, Puolitaival sanoo.

Ilja Bogdanoff levitti työmaalla tiistaina hiekka-liimasekoitetta kentälle kylmäputkien päälle. Hän arvioi työvaiheen kestävän muutaman päivän.

”Sitten tulee asfalttiporukka, joka asvaltoi koko kentän”, Bogdanoff kertoo.

Vastaisku lauhoille talville

Oulun toistaiseksi ainoa tekojää Raksilassa on rakennettu 1997. Se on ollut valmistumisestaan asti suosittu liikunta- ja urheilupaikka niin varattujen vuorojen osalta kuin yleisöluistelun osallistujamääriltäkin.

Puolitaival kertoo, että toisen tekojääkentän rakentamiseen päädyttiin pitkälti lauhojen talvikelien vuoksi. Tekojääkentän rakentaminen maksaa toista miljoonaa euroa. Kustannuksia syntyy myös, kun noin 80 luonnonjääkenttää yritetään pitää leudoilla keleillä luistelukunnossa eri puolilla Oulua.

”Jos olisi nättejä, kivoja talvikelejä, niin eihän luonnonjää olisi ongelma. Mutta niitä nättejä, kivoja talvikelejä näyttää olevan varsin harvoin”, Puolitaival kertoo.

Osaltaan tekojään rakentamis- ja ylläpitokustannuksia kompensoidaankin jättämällä muutamia vähemmällä käytössä olleita luonnonjääkenttiä jäädyttämättä tulevina talvina.

Liikuntapalveluissa uskotaan, että toisellekin tekojäälle riittää Oulussa luistelijoita. Luisteluolosuhteiden varmuus ja jään laatu eroavat huomattavasti luonnonjäistä. Jos kokemukset Pateniemen tekojäästä ovat hyviä ja rahoitus järjestyy, niin seuraavat tekojäät voisivat sijaita Kaakkurissa ja Castenissa.

Työmaa.
Kooltaan Patelan tekojää on noin 4400 neliömetriä. Raksilan tekojää on noin 7000-neliöinen. 
Ilja Bogdanoff työskenteli Pateniemen työmaalla hiekka-liimasekoitteen parissa tiistaina. Kuvaaja: Hanna Sankala-Sivula

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta