Siirry suoraan sisältöön

Oulun teatterin väistyvälle toimitusjohtajalle ryhdytään etsimään välittömästi seuraajaa

13.5.2020

Oulun teatterin toimitusjohtaja Tuija Hyppönen jää pois teatterilta vaiheittain kesän ja syksyn aikana. Hänen tilalleen ryhdytään välittömästi etsimään seuraajaa.

Tuija Hyppönen on työskennellyt Oulun teatterin toimitusjohtajana vuodesta 2014. Hän aloitti Oulun teatterin palveluksessa vuonna 2009 teatterin hallintopäällikkönä. Koulutukseltaan Hyppönen on kauppatieteiden maisteri.

”Aloitin työurani Oulun teatterissa yli kymmenen vuotta sitten. Harkinnan jälkeen päätin nyt tarttua eteeni tulleeseen mahdollisuuteen työskennellä Vuolle Setlementin palveluksessa. Teatteria ja sen henkilökuntaa tulee ikävä, mutta odotan innolla myös uusia haasteita.”

Hyppönen siirtyy Vuolle Setlementti ry:n talous- ja kehittämisjohtajaksi. Hän kertoo olevansa syvästi kiitollinen teatterin hallitukselle luottamuksesta ja tuesta sekä teatterin upealle ja valtavan lahjakkaalle henkilökunnalle kaikista niistä arvokkaista hetkistä, joita on saanut teatterilla heidän kanssaan kokea. Teatterin uutta taiteellista johtajaa hän kehuu vuolaasti.

”Kunpa jokainen oululainen ymmärtäisi minkälainen valtava ammattitaito ja hieno joukkue teatteritalon sisässä piilee. Toivotan koko sydämestäni kaikkea hyvää koko henkilökunnalle ja tulevalle seuraajalleni”, hän toteaa.

Seuraajahaku käynnistyy välittömästi

Oulun teatterin hallituksen puheenjohtajalle, Matti Karhulalle, tieto Hyppösen irtisanoutumisesta tuli yllätyksenä, mutta hän kertoo olevansa erityisen tyytyväinen viime vuoden hienosta työstä.

”Oulun teatteri on jälleen iskussa. Olen tyytyväinen, että teatterin henkilökunta ja johto onnistuivat tiiviissä yhteistyössä kääntämään viime vuoden menestykseksi.”, sanoo Karhula.

”Toimitusjohtaja siirtyy uusiin tehtäviin. Kiitän Tuija Hyppöstä merkittävästä työpanoksesta Oulun teatterin parhaaksi ja toivotan hänelle onnea ja menestystä Vuolteen talous- ja kehittämisjohtajana. Uskon, että oululainen teatteriväki yhtyy ajatuksiini”, Karhula lisää.

”Oulun teatteri aloittaa välittömästi uuden toimitusjohtajan hakumenettelyn.”

Vuolle Setlementti ry on vuodesta 1944 asti Oulussa toiminut voittoa tavoittelematon, uskonnollisesti- ja poliittisesti sitoutumaton yleishyödyllinen yhdistys. Vuolteen toiminnot pitävät sisällään yleissivistävää koulutusta ja erilaisia kulttuuri- ja harrastusopintoja tarjoavan Vuolle Opiston, yksilön voimavaroja vahvistavia hyvinvointipalveluita sekä Nuoriso- ja vapaa-ajankeskus Pikku-Syötteen toiminnan. Toiminnot tavoittavat vuosittain noin 15 000 oululaista.

Oulun teatterin jättävä toimitusjohtaja Tuija Hyppönen on työskennellyt talossa yli kymmenen vuotta.

Lue myös

Lue lisää aiheesta