Siirry suoraan sisältöön

Oulun teatterin keväässä on luvassa paljon helmiä

24.11.2020

Aino-Kaisa Saarisen tarina, Paasilinnan Jäniksen vuosi, Poikani, joka katosi – ja paljon muusta koostuu Oulun teatterin ensi kevään ohjelmisto. Omien näytelmien rinnalla teatterissa nähdään myös useita vierailevia esityksiä.

Oulun teatterin suuren näyttämön kevään 2021 ohjelmisto alkaa 6. helmikuuta Kaisa-Liisa Logrénin ohjaamalla Tahto-näytelmällä. Se on kertomus yhdestä kaikkien aikojen menestyneimmästä suomalaishiihtäjästä Aino-Kaisa Saarisesta, jonka tarina piirtää kuvaa ihanteista, niiden särkymisestä ja kokoamisesta.

Kevään toinen suuren näyttämön ensi-ilta on Arto Paasilinnan tunnettuun romaaniin pohjautuva Jäniksen vuosi, 13. maaliskuuta. Romaanin uuden vuosituhannen näyttämösovituksessa etsitään erityistä luontosuhdetta ja uskallusta uneksia. Jäniksen vuoden ohjaa Eljas Liinamaa.

Kolmas kevään oma ensi-ilta on Ouluun palanneen Heta Haanperän ohjaama ja käsikirjoittama Poikani joka katosi. Esityksen ensi-ilta on 12. maaliskuuta pienellä näyttämöllä. Pikisalissa kuullaan muun muassa myös Hannu Pelkosen eläkkeellejäämiskonsertti, joka koostuu Aleksis Kiven runoista ja Hannun itse runoihin säveltämistä lauluista. Kultasannotettu tie nähtiin edellisen kerran samalla kokoonpanolla Oulun teatterissa 24 vuotta sitten.

Vierailuissa tuttua ja uutta

Tammikuussa 2021 vierailuohjelmiston käynnistää jo aiemmin julkaistu Karpolla on asiaa. Esitys koostuu samannimisen tv-sarjan eri jaksoissa kerrotuista todellisista tarinoista.

Aiemmasta loppuunmyydystä vierailustaan tuttu Kuin raivo äiti palaa keväällä Oulun teatteriin. Esitys on kipeän hauska ja rehellinen kuvaus erään äidin elämästä, tarina tempoilevasta ylisuorittajasta, joka kilpailee kellon kanssa ja heittelee hampurilaisia seinään.

Uusia tuttavuuksia tarjoilevat keväällä nykyooppera Baby Jane, Kansallisoopperan Laila sekä Teatteri Telakan Hullu. Baby Jane on kirjailija Sofi Oksasen samannimiseen romaaniin pohjautuva nykyooppera. Kansallisoopperan Laila toteutetaan yhteistyössä Oulun Musiikkijuhlien kanssa ja Hullu on puolestaan Finlandia-palkitun Juha Hurmeen samannimiseen romaaniin perustuva puolifiktiivinen tarina siitä, kun järki lähtee kävelylle ja palaa kuukauden kuluttua takaisin.

Lisäksi tutut ammattitanssijat nähdään keväällä Oulussa, kun Tanssien Tähtiin Show lähtee uudelle kiertueelle. Teatterin suurelle näyttämölle palaa myös tanssia, musiikkia ja visuaalisuutta yhdistävä Breath. Vierailuesitys on tuotettu yhdessä JoJo - Oulun Tanssin Keskuksen sekä Oulun Musiikkijuhlien kanssa.

Näiden lisäksi viime keväältä peruuntuneet vierailut Valehtelijan peruukki ja Parasta elämässä palaavat vierailuohjelmistoon.

Lisätietoja Oulun teatteri

Kevään vierailuaikataulu:

Karpolla on asiaa 26.1. klo 19, Suuri näyttämö

Kuin raivo äiti 5.2. klo 19 ja 6.2. klo 19, Pikisali

Baby Jane 26.2. klo 19, Suuri näyttämö

Laila 20.2.-27.3. Pikisali (esityksiä yhteensä 72 kpl)

Tanssien tähtiin show 17.3. klo 18 ja 20, Suuri näyttämö

Breath 24.3. klo 19, Suuri näyttämö

Hullu 23.4. klo 19 ja 24.4. klo 19, Pikisali

Valehtelijan peruukki 28.4. klo 19, Suuri näyttämö

Parasta elämässä 6.5. klo 19 ja 7.5. klo 13, Suuri näyttämö

-

Oulun teatterin kevätkausi alkaa Aino-Kaisa Saarisesta kertovalla Tahto-näytelmällä. Kuva: Kaisa Tiri.

Lue myös

Lue lisää aiheesta