Siirry suoraan sisältöön

Oulun teatterin helmikuun esitykset perutaan – epävarmuuteen otettiin aikalisä

25.1.2022

Oulun teatterin kaikki helmikuun esitykset perutaan, sillä koronatilanne on tällä hetkellä erittäin vaikeasti ennustettavissa.

Ratkaisuun päädyttiin, koska useiden asiantuntijoiden mukaan on epätodennäköistä, että yleisötilaisuuksia koskevia rajoituksia purettaisiin helmikuussa. 

“Yritämme tällä päätöksellä luoda vallitsevaan epävarmuuteen edes hiukan tyyneyttä sekä teatterin, produktioiden työryhmien että katsojan näkökulmasta”, taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio kertoo.

“Korona uhkaa nyt teatterin vuotta 2022, mutta toivomme, että kevät tuo helpotuksen ja pääsemme kunnolla avaamaan ovet yleisölle”, toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen toteaa.

Billy Elliotille arvoisensa alku

Tilanteen vuoksi Billy Elliot -musikaalin ensi-illat siirtyvät, ja uudet ensi-illat ovat 4. ja 5. maaliskuuta. 

”Billy Elliotista on tulossa aivan poskettoman hieno esitys, joka ansaitsee parhaan mahdollisen esilletulon sitten, kun sen aika on”, Lehmuskallio painottaa.

”Suurmusikaalit ovat aina vuosien työn tulos ja taidollisesti ja taloudellisesti isoja satsauksia. Musikaalista on tehty päätös aikana, jolloin koronan ajateltiin jo väistyneen ja teoksesta odotettiin tämän vuoden merkittävintä avausta myös taloudellisesti”, Moilanen sanoo.

Lisäksi helmikuun vierailuesitykset Välihuuto ja Hullu siirtyvät. Välihuuto siirtyy 7. toukokuulle ja Hullu siirtyy todennäköisesti huhtikuulle. Teatteri on yhteydessä lipun Hullun esityksiin ostaneisiin, kun sen uudet esityspäivät ovat selvillä.

 

Hyvää saadaan vielä odottaa. Billy Elliot -musikaalin ensi-illat siirtyvät maaliskuun alkuun. Kuva: Kaisa Tiri

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta