Siirry suoraan sisältöön

Oulun teatteri lähettää jouluilottelun striimattuna suoraan kotisohville

8.12.2020

Nyt huolet ja murheet kaikki heitä! Oulun teatterin näyttelijät ilahduttavat oululaisia suoraan kotisohville. Striimattu jouluilottelu on nähtävissä ensi torstaina 10. joulukuuta kello 18 alkaen tapahtuman Facebook-tililtä.

Virittäydy joulun tunnelmaan Oulun teatteriväen kanssa. Ensi torstaina 10. joulukuuta striimattavassa esityksessä nähdään ja kuullaan kahdeksaa hurmaavaa esiintyjää eli näyttelijöitä Heli Haapalainen, Annina Rokka, Aki Pelkonen, Merja Pietilä, Anne Syysmaa, Tuula Väänänen, Camilla Konn sekä juotava joulupukki Joose Mikkonen.

Noin puolituntisessa esityksessä kuullaan puolisen tusinaa joululaulua Anne-Mari Kanniaisen, haitari, säestyksellä. Yleisöllä on lähetyksessä mahdollista chatin kautta lähettää myös jouluterveisiä ja laittaa joululaulutoiveita.

Terkkuja ja toiveita voi lähettää myös etukäteen esimerkiksi sähköpostitse tiedottaja@oulunteatteri.fi.

Striimiin pääsee mukaan tapahtuman eventistä, ei siis suoraan teatterin omalta facebook-tililtä, eli tule mukaan tästä osoitteesta.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Teatteritonttujen ja -pukin Jouluilottelu striimataan katsojien iloksi Oulun teatterin Pikisalista. Kuva: Oulun teatteri

Lue myös

Lue lisää aiheesta