Oulun teatteri järjestää kirpputorin – Ruskon varastoa tyhjennetään uusien tavaroiden tieltä
Oulun teatterissa on kevätsiivouksen aika. Ruskon varastolle halutaan lisää tilaa, joten tulevana lauantaina 21. toukokuuta, voi kirppisharrastaja tehdä siellä löytöjä.
Edellisestä tavarakirppiksestä on vierähtänyt aikaa. Useana syksynä teatterissa on järjestetty puvuston myyntejä, mutta harvemmin tavaroille.
”Tämä taitaa olla järjestyksessään Oulun teatterin kolmas tavarakirppari, edellinen järjestettiin muistaakseni vuonna 2017”, Oulun teatterin vastaava näyttämömestari Vesa Huittinen arvelee.
Kirpputorilla on myynnissä vuosien saatossa teatterin näytelmien lavastuksissa käytettyjä huonekaluja ja muuta tarpeistoa. Lisäksi myynnissä on teknistä laitteistoa, kuten esimerkiksi valonheittimiä.
Arvo katsojan silmässä
Huittinen kollegoineen on katsonut Oulun teatterin Ruskon varastotavaroita viime päivinä ”sillä silmällä”. Uusia huonekaluja syntyy näytelmien tarpeisiin jatkuvalla syötöllä, joten jostakin on luovuttava.
”Varastotilamme ovat rajalliset, eli erityisesti ne huonekalut, joille ei suoralta kädeltä nähdä lähitulevaisuudessa käyttöä uusissa näytelmissä, tulevat myyntiin”, hän sanoo.
Myynnissä on sekalainen seurakunta tarpeistoa, vuosien varrella eri näytelmiin modattuja huonekaluja ja tarpeistoesineitä. Osa on heti käyttökunnossa, osa vaatii Huittisen mielestä pientä fiksaamista.
”Aarteita on varmasti joukossa, sehän on aina katsojan silmässä, miten tavaran arvon näkee. Hintataso on joka tapauksessa edullinen.”
Loikoileeko kaupunkilainen jatkossa kotonaan teatterin divaanilla vai istuskeleeko lempeästi puisessa keinutuolissa, riippuu innosta vierailla Ruskon varastossa tulevana lauantaina.
Oulun teatterin Ruskon varaston kirpputori lauantaina 21. toukokuuta kello 11–15. Osoite Veistämötie 8. Maksu vain kortilla.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.