Siirry suoraan sisältöön

Oulun seudulla oli vahvaa liikevaihdon kasvua viime vuonna suhdanteista huolimatta

21.4.2023

Vuoden 2022 loppuun asti yltävä Oulun seudun suhdannekatsaus on julkaistu. Kokonaisuutena vuosi 2022 oli Oulun seudun toimialoilla vahvan kasvun vuosi huolimatta loppuvuoden korkeista inflaatiolukemista ja heikentyneestä yksityisestä kulutuksesta.

Kaikkien toimialojen yhteenlasketun liikevaihdon kehitys oli koko vuoden osalta reilusti positiivinen eli kasvua oli 14,8 prosenttia. Koko maan luku oli 15,7 prosenttia.

Hyvästä liikevaihdon kehityksestä huolimatta muutamilla toimialoilla oli haasteita henkilöstömäärän kehityksessä.

Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla heikentynyt suhdannekehitys näkyi rakentamisen, kuljetuksen ja varastoinnin sekä kaupan ja majoitus ja ravitsemustoiminnan toimialoilla, missä henkilöstön määrä supistui yhä enemmän loppuvuotta kohden mennessä.

BusinessOulusta arvioidaan, että rakentamisen ja kaupan heikentynyt suhdannekehitys on vaikuttanut vahvasti myös logistiikan heikentyneeseen kehitykseen. Kaikkien toimialojen yhteenlaskettu henkilöstömäärä kasvoi Oulun seudulla vuonna 2022 vain 1,9 prosenttia.

Alkuvuonna reipasta kasvua

Teollisuustoimialojen vientiliikevaihto kasvoi voimakkaasti vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon aikana eli 38,5 prosenttia, mutta hiipui sitten hieman jälkimmäisellä puoliskolla. Koko vuoden saldon oli 27,0 prosenttia plussalla. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden viennin kehitys noudatti samaa trendiä, ja vuoden kasvuprosentti oli 22,2 prosenttia. Koko maassa sama luku oli 19,7 prosenttia.

Oulun seudun suhdannekatsauksen rinnalla julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa BO:n Toimialapalvelujen valitsemien yritys- ja toimialaryhmien suhdannekatsaus. Myös se löytyy BO:n vaikuttavuussivulta samasta paikasta kuin Oulun seudun suhdannekatsauskin. Oulun seudun päätoimialojen suhdannekehitystä vastaava kehitys on nähtävissä myös näissä yritys- ja toimialaryhmien suhdanteissa.

Suhdannekatsauksiin pääsee tutustumaan tästä linkistä.

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Oulun seudun hyvästä liikevaihdosta huolimatta esimerkiksi kaupan, majoituksen ja ravintoloiden toimialoilla oli haasteita henkilöstömäärän kasvattamisessa. Kuvituskuva: Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta