Oulun Sarjakuvakeskus goes Helsinki – pääkaupungissa esitellään livestriiminä Oulu-sarjiksia
Tänään lauantaina Oulun Sarjakuvakeskus järjestää Helsingin sarjakuvafestivaaleilla laajan livestriimatun ohjelmiston kello 12-17 oululaisesta sarjakuvasta. Mukana peräti 19 korkeatasoista piirtäjää Pohjois-Suomesta.
Helsingin Sarjakuvafestivaali on parhaillaan meneillään. Koko viikonlopun kestävässä tapahtumassa mukana on myös Oulun Sarjakuvakeskus, joka järjestää tapahtumassa viiden tunnin mittaisen Sarjakuva Oulu -livestriimauksen. Lähetys nähtävissä siis tänään lauantaina 5. syyskuuta kello 12-17 osoitteessa Sarjakuva Oulu !!!
Oulun ohjelmisto lähetetään suorana lähetyksenä ja siihen osallistuu 19 taiteilijaa, jotka lähes poikkeuksetta asuvat tai ovat lähtöisin Pohjois-Suomesta. Mukana ovat muun muassa Lauri Ahtinen, Mari Ahokoivu (Videoyhteys Kööpenhaminaan), Karoliina Korhonen, Ilpo Koskela, Aapo Kukko ja Jyrki Mäki. Tapahtuman juontaa Sarjakuvakeskuksen toiminnanjohtaja, taiteilija Harri Filppa.
”Kello 13.50 vuorossa on muun muassa Strippisarjakuvan MM-kilpailu. Kannattaa siis hakeutua linjoille”, kannustaa Filppa.
Lisäksi ohjelmassa kerrotaan lisätietoa marraskuun loppupuolella järjestettävästä Oulun Sarjakuvafestivaalista ja siihen liittyvästä kansainvälisestä Strippisarjakuvan MM-kilpailusta. Tarkemmat tiedot uudenlaisesta sarjakuvataiteen kilpailusta julkistetaan Helsingin Sarjakuvafestivaalien yhteydessä.
”Oulun Sarjakuvakeskuksen tavoitteena on tämän ja tulevan vuoden aikana kehittää sarjakuva- ja kuvitustaiteen osalta livestriimaamista ja muita virtuaalisia palveluja. Paljon hienoja ideoita on luvassa”, linjaa Harri Filppa.
Sarjakuva Oulun ohjelma Helsingin Sarjakuvafestivaalien sivuilla Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.