Oulun puistopiknikit alkavat juhannuksen jälkeen – luvassa on yhteensä 16 tapahtumaa
Oulun puistopiknikit elävöittävät kaupunkia maksuttomilla ja kaikille avoimilla tapahtumilla. Pääpaikka on edellisten kesien tapaan Hollihaan puistossa sijaitseva Hollilava, mutta sen lisäksi tapahtumat levittäytyvät myös puistoihin ja kaduille eri puolille Oulua. Luvassa on yhteensä 16 tapahtumaa, joissa on tarjolla eri genrejen musiikkia live-esityksinä ja dj-vetoisesti, mutta myös improvisaatioteatteria ja puistojoogaa.
Puistopiknikit alkavat 28. kesäkuuta ja jatkuvat aina 16. elokuuta asti. Tapahtumien esiintyjiä ja järjestäjiä ovat oululaiset taiteilijat ja harrastajat, ryhmät sekä yhdistykset. Esiintyjät ja järjestäjät on valittu huhtikuussa järjestetyn ohjelmahaun pohjalta. Ohjelmaehdotuksia saatiin lähes 80.
Tänä vuonna puistopiknikien tuotannosta vastaa tuore kulttuuriyhdistys Kelluva ry, joka pyörittää myös Kelluvan Lavan toimintaa.
”Kuten viime aikoina on saatu useista lähteistä kuulla, kaupunkien asukkaiden mielestä tapahtumat ovat tärkeimpiä keskustojen elävöittäjiä. Tätä työtä on hyvä jatkaa puistopiknikien sateenvarjon alla tänäkin kesänä ja mahdollistaa kaupunkilaisille sekä vapaan pääsyn tapahtumakokemuksia että myös esiintymisen paikkoja”, iloitsee Oulun kaupungin tapahtumapäällikkö Jarkko Halunen.
Puistopiknikejä järjestetään Hollilavan lisäksi Ainolan puiston kalaportailla, Dammisaaren rapumajalla, Äimäraution siirtolapuutarhalla, Oulunsalon kotiseutumuseolla ja Pikisaaren Kelluvalla Lavalla. Ohjelman aloittaa 28. kesäkuuta ympäri kaupungin keskeisiä puistoja kiertävä Sykkelmania.
Oulun puistopiknikit löytyvät sosiaalisen median kanavista Facebookista ja Instagramista, joita seuraamalla saa viimeisimmät tiedot tapahtumista. Ohjelmistomuutokset ovat mahdollisia. Tapahtumissa on säävaraus.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.