Siirry suoraan sisältöön

Oulun Muusajuhlilla elokuussa tarjolla mielenkiintoinen ohjelmakattaus

15.8.2023

Poikkitaiteellinen sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat tarjoilee 15.–20. elokuuta kuuden päivän ajan kymmeniä sanataiteellisia tilaisuuksia poikkitaiteellisella otteella kaikenikäisille. Ohjelmassa on paljon mielenkiintoista sisältöä lukuisista kirjailijavieraista aina musiikkiin.

Sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat tarjoilee 15.–20. elokuuta ajankohtaisia kirjailijavieraita, muun muassa yhden Tanskan merkittävimmistä nykykirjailijoista, Kim Leinen, sekä uutuusteoksistaan kertovat Kari Väänäsen, Lola Odusogan ja Risto Isomäen. Muusajuhlien monipuolisia iltaklubeja tähdittävät esimerkiksi Litku Klemetti ja Peltokurki.

Yksi festivaalin helmistä on Oulunsalo Soi -festivaalin kanssa yhteistyössä toteutettava Näin unta kesästä kerran -runokonsertti, jossa suomalaisten rakastama näyttelijä Seela Sella lausuu Eino Leinon runoja ja tekstejä. Mukana esityksessä ovat sopraano Pia Freund, sellisti Louna Hosia sekä pianisti-laulaja Taina-Maaria Rautasuo. Liput tapahtumaan ovat jo myynnissä.

Muusajuhlilla on järjestetty perinteisesti myös kirjoittajakoulutusta. Tänä vuonna runoratsun selässä laukataan luontoon. Ilmoittautuminen kurssille on jo alkanut, lue lisää Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston verkkosivuilta.

Lue lisää Muusajuhlien ohjelmistosta Oulun juhlaviikkojen verkkosivuilta tämän linkin takaa.

Oulun Muusajuhlat on Ekokompassi-tapahtuma. Ole mukana vähentämässä sen ympäristövaikutuksia.

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Muusajuhlilla on luvassa vierailijoita laidasta laitaan, muun muassa Kari Väänänen, Essi Kummu, Lola Odusoga. Musiikkia on luvassa muun muassa Litku Klemetiltä. Kuva: Mun Oulu

Lue myös

Lue lisää aiheesta