Siirry suoraan sisältöön

Oulun Musiikkijuhlien toisella viikolla rytmimusiikki valtaa RioLiven

19.3.2022

Oulun Musiikkijuhlien toisella viikolla on RioLivessä luvassa monipuolinen kattaus rytmimusiikin artisteja. Estradille nousevat muun muassa Lenni-Kalle Taipale, jazzlaulaja Alice Carreri sekä saksofonisti Linda Fredriksson.

Viikko käynnistyy maanantaina 21. maaliskuuta Lenni-Kalle Taipaleen improvisaatioon pohjautuvalla Värejä koskettimilla soolopianokonsertillaan. Oululaisista huippumuusikoista koostuvan Olli Estola Quartetin solistiksi saapuu tiistaina 22. maaliskuuta Tanskasta italialais-amerikkalaistaustainen jazzlaulaja Alice Carreri.

Carreri on ollut osana Kööpenhaminan jazzyhteisöä jo usean vuoden ajan ja hänen laajaan jazz-ohjelmistoonsa kuuluvat niin Billie Holidayn, Cole Porterin ja Kurt Weillin sävelmät kuin modernimmat tulkinnat muun muassa Black Keysin, The Raconteursin ja Janelle Monaen kappaleista.

Johanssonin ja Anderssonin kunniaksi

Ruotsalaispianisti Jan Lundgren yhdessä basisti Mattias Svenssonin ja Oulu Sinfonian kamarimuusikoiden kanssa kunnioittaa keskiviikkona 23. maaliskuuta RioLivessä yhtä ruotsalaisen jazzmusiikin perustajista: pianisti Jan Johanssonia.

Johansson asetti suunnan skandinaaviselle jazzille ja hänen vuonna 1963 julkaistu Jazz på svenska -levy on toiminut vahvana suunnannäyttäjänä pohjoismaiselle improvisatoriselle musiikille.

Torstaina 24. maaliskuuta konsertoiva Aki Rissanen Trio on yksi maamme johtavista jazzyhtyeistä. Pianisti Aki Rissasen, basisti Antti Lötjösen ja rumpali Teppo Mäkysen muodostama trio vierailee Oulussa osana Jazzliiton kiertuetta. Konsertissa Rissasen jazzmusiikki yhdistyy kirjailija, psykiatri, jazz-pianisti ja pitkän uran poliitikkona tehneen Claes Anderssonin (1937–2019) runouteen, jota lausuu DJ Bunuel.

Taipale&Torniaisen mestarikurssit

Lenni-Kalle Taipale ja Kalle Torniainen ovat tehneet pitkään yhdessä musiikkituotantoja niin isoissa televisiotuotannoissa kuin kiertueilla.

Elämämme biisit -konsertissa perjantaina 25. maaliskuuta parivaljakko esittää huikean bändin kanssa omia lempibiisejään, joiden sovitukset tehdään samalla pieteetillä kuin mihin tahansa isoon tv-tuotantoon tai gaalaan.

Lenni-Kalle Taipale ja Kalle Torniainen toimivat myös Oulun Musiikkijuhlien rytmimusiikin mestarikurssin opettajina ja kurssien päätöskonsertti järjestetään RioLivessä perjantaina 25. maaliskuuta kello 18 alkaen. Loppukonserttiin on vapaa pääsy.

Syksyllä 2021 huikean suosion saavuttanut saksofonisti Linda Fredriksson tuo RioLiveen lauantaina 26. maaliskuuta Juniper-sooloprojektinsa. Viiden tähden arvioita muun muassa Helsingin Sanomissa ja Soundissa keränneen debyyttisooloalbumin kappaleita esittää kvartetti, jossa soittavat Fredrikssonin lisäksi pianisti Tuomo Prättälä, basisti Mikael Saastamoinen sekä rumpali Olavi Louhivuori.

Festivaalin päättää sunnuntaina 27. maaliskuuta Peela, jonka persoonallinen ja notkea groove ammentaa jazzista, funkrockista ja nu-soulista.

Lisätietoja Oulun Musiikkijuhlista.

Lenni-Kalle Taipale ja Kalle Torniainen pitävät Oulun Musiikkijuhlilla myös rytmimusiikin mestarikurssin. Kuva: Atte Mäläskä

Lue myös

Lue lisää aiheesta