Siirry suoraan sisältöön

OLS aloittaa lauantaina kautensa miesten salibandyliigassa – uusi päävalmentaja Jani Lämsä sanoo joukkueen tavoittelevan pudotuspelipaikkaa

15.9.2023

Oulun Luistinseuran kausi miesten salibandyliigassa käynnistyy lauantaina 16. syyskuuta, kun Kastellin monitoimitalolla asettuu vastaan edelliskauden finaalijoukkue Nokian KrP. OLS:n uusi päävalmentaja Jani Lämsä kertoo muun muassa koulimastaan ja aiempaa suoraviivaisemmasta pelitavasta sekä joukkueen koostumuksesta. Oululaisseuralla on tahtoa kehittää toimintaympäristöään yhä ammattimaisempaan suuntaan.

Oulun Luistinseuran tuleva kausi miesten salibandyn pääsarjassa eli F-liigassa käynnistyy uuden päävalmentajan Jani Lämsän luotsaamana. Nuori oululaisjoukkue lähtee kohentamaan otteitaan viime kauden kahdeksannesta sijasta tuorein opein.

Lämsä on ennen päävalmentajaksi nimitystään ollut viimeiset kuusi vuotta valmennuspäällikkönä Oulun Luistinseurassa, mutta urheilemisen seuran sinikeltaisissa väreissä hän aloitti jo vuonna 1992.

”Minulla on taustallani perinteinen 1980-luvun lapsen sählyn aloitustarina. Jääkiekon, jalkapallon ja pesäpallon pelaamisen jälkeen siirryin yläasteikäisenä sählyn pariin. Juniorivuosieni jälkeen vuonna 2008 pääsin miesten edustusjoukkueeseen, jossa pelasin vajaa kymmenen vuotta liigaa ja divaria”, Lämsä valottaa pitkäkestoista suhdettaan OLS:iin. 

”Liiga on ammattimainen sarja, jossa suurin osa pelaajista on amatöörejä.” 

Peliuransa lopettamisen jälkeen ei mennyt kuin muutamia kuukausia, kunnes häntä kysyttiin junioripuolelle valmentamaan.

”Siitä lähtien olen valmentanut sekä C- että A-junioreita, ja sitä kautta päädyin pariksi kaudeksi apuvalmentajaksi liigaan. Seura on kuulunut aika isona osana elämääni käytännössä 27 vuotta, joten en koe työtä tehdessäni olevani pelkästään vain töissä”.

Viime talvena silloisen päävalmentaja Harri Naumasen sopimuksen lähestyessä päättymistään OLS:n johtoporras tiedusteli Lämsältä halukkuutta tarttua liigamiehistön ruoriin. Lopputulemana Oulun Luistinseura solmi Lämsän kanssa sopimuksen päävalmentajan tehtävästä helmikuussa 2023.

Tavoitteena pudotuspelit

Salibandyliiga ei nauti joukkuepallopelinä samanlaisista resursseista tai mediahuomiosta kuin esimerkiksi jalkapallo tai jääkiekko.

”Liiga on ammattimainen sarja, jossa suurin osa pelaajista on amatöörejä. Vaatimustaso on sama kuin ammattilaisilla – treeni- ja reissumäärät ovat melko kovia, mutta korvaukset ovat enimmäkseen pieniä”, Lämsä sanoo.

Jani Lämsä haluaa OLS:n toimintaympäristöltään sellaiseksi, jossa oululaisjuniorit voivat kehittyä täyteen potentiaaliinsa tarvitsematta lähteä pelaamaan muualle.

Lajin kulloinkin vallitsevia kehityssuuntia ovat totutusti määrittäneet, tai niihin ovat vähintään vaikuttaneet, niin Suomen maajoukkueen kuin hallitsevan Suomen mestarin suosimat pelitavat.

”Pohjautuen muidenkin valmentajien arvioihin, tulevalla kaudella menestysresepti rakentuu puolustusvoittoiselle pelitavalle. Eli tiivis puolustaminen ja vastahyökkääminen saattavat olla pääsarjatason pelillinen trendi tälle kaudelle”, ennakoi Lämsä.

”Joukkueen oululaisuusaste on sellainen, että kaikki pelaajamme yhtä lukuun ottamatta ovat käyneet läpi junioriputkemme.”

Vaikka Oulun Luistinseura menetti viime kauden lähtijöiden mukana roppakaupalla kokemusta ja tehopisteitä, tavoite on asetettu alkavalle kaudelle korkeammalle.

”Meidän tavoitteemme on parantaa aiempaa kahdeksatta sijaamme ja ottaa askel lähemmäs kohti sarjan kärkeä. Haluamme kerätä runkosarjassa enemmän pisteitä ja päästä pudotuspeleihin. Joukkueemme on keski-iältään nuori, mutta siinä aukeaa samalla paljon mahdollisuuksia, jos pojat pystyvät ottamaan kehitysaskelia urillaan”, kertoo Lämsä.

Kotikutoisuus runkona

Oulun Luistinseuran oletetussa kokoonpanossa pelaa kahdeksan kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia, jotka ovat iältään A-junioreita. Sen ikäluokan virallinen nimitys on nykyisin P22.

”Pari B-junioriakin on pyörinyt treeniringissämme. Joukkueen oululaisuusaste on sellainen, että kaikki pelaajamme yhtä lukuun ottamatta ovat käyneet läpi junioriputkemme”, taustoittaa Lämsä.

Viimevuotinen pelaajarinki OLS:lla oli nykyistä kapeampi.

”Valmennus joutui pakonkin edessä edellisellä kaudella nostamaan melko paljon junioreita edustukseen. Eihän niitä poikia optimitilanteessa tarvitsisi kiirehtiä F-liigaan. Tosin arvokasta kokemusta ja varmasti hyviä juttuja tulevaisuutta varten kertyi. Täksi kaudeksi tilanne tulee olemaan tasapainosempi”, Lämsä pui.

Päävalmentaja nostaa pari nimeä esiin pelaajistosta, joita oululaisyleisön kannattaa tarkkailla.

Luukas Hyvärinen on koko sarjan kirkkaimpia nuoria tähtiä. Sen tason pelikäsitystä ja taitoa ei ole ihan liikaa tullut vastaan. Hyvärinen valittiin viime kaudella koko sarjan vuoden tulokkaaksi. Toinen noteerattava pelaaja on Eetu Ijäs, joka aiempinakin vuosina ollut isossa pelillisessä roolissa, mutta voi kohota aivan tähtipelaajaksi – hänellä on potentiaali vieläkin isompaan ruutuun”, katsoo Lämsä.

Oulun Luistinseuran maalia vartioivat Riku Panuma ja Iiro Rantaniemi.

”Molemmat maalivahdit ovat todella lahjakkaita, ja he ovat käyneet nuorten maajoukkueleirityksissäkin. Kummatkin ovat moderneja maalivahteja, eli raameiltaan he ovat yli 190-senttimetrisiä ja peittäviä. Varmasti keskinäinen kilpailutilanne kirittää molempia eteenpäin kehityksessä.”

Oulun Luistinseurassa torjuntavastuu jakautuu Riku Panuman ja Iiro Rantaniemen välillä.

Seurastrategian maalailua

Jani Lämsä arvioi seuran isoimman haasteen tulevaisuudessa olevan toimintaympäristön kehittäminen.

”Täytyy ensinnäkin saada rahaa virtaamaan sisään ja saada yleisöä eli lisätä kiinnostusta. Kun toimintaympäristöä kyetään kohentamaan, niin valtakunnan huipulle nousevien omien juniorien ei tarvitse mennä muualle Suomen sisällä pelaamaan. Sen sijaan he voivat Oulussa ottaa tarvitsemansa kehitysaskeleet. Resurssien suhteen emme lähivuosina voi kilpailla kärkipään joukkueiden kanssa, mutta vähintään olisi ympäristö, josta pelaajat pystyvät ponnistamaan maajoukkuetasolle asti”, Lämsä visioi.

Seura panostaa toimistopuoleen, että pelaajilla on mahdollisuus keskittyä olennaiseen.

”Menneinä vuosina liigajoukkueen taustat ovat olleet hieman ohuet. Nyt tilanne on toisenlainen, sillä meillä on yli toistakymmentä henkilöä taustajoukoissa. Fysioterapeutit, lääkärit ja huoltajat tekevät hommia pitkälti rakkaudesta lajiin.”

Jani Lämsä pyysi aiemmin johtamastaan A-juniorien valmennustiimistä apuvalmentajansa Antti Niemistä ja Jukka Kaarretta mukaan miesten liigajoukkueeseen. Niemisen vastuulla on erityisesti ylivoimapeli ja Kaarre tuo osaamistaan henkiselle puolelle.

Toissa kaudella, jolloin OLS:lla oli menestyksekäs jakso meneillään, yleisö löysi enenevästi Kastellin minitoimitalon lehtereille.

”Yleisömäärissä on parantamisen varaa, ja toivottavana keskiarvona olisi 450–500 katsojaa. Salibandy on ennen kaikkea yleisölaji, koska otteluissa on varmuudella paljon tapahtumia, joita katsojat pääsevät seuraamaan läheltä. Haluamme tunteen näkyvän ja välittyvän peliotteistamme, jotta yleisö pääsee mukaan sekä viihtyy”, Lämsä kertoo.

Korkean intensiteetin harjoituksen jälkeen joukkue vetää happea ja kuuntelee samalla päävalmentajansa ohjeistuksia.

Pelivirtauksen hallintaa

Jani Lämsä sanoo Oulun Luistinseuran leimautuneen aika vahvasti pallollisen pelin joukkueeksi. Pallollinen pelaaminen on painottunut harjoituksissa viime kausina ja se on ollut tietyllä tavalla vahvuus. Sitä pelitapaa on tarkoitus alkaa varioimaan.

”Haluaisin rakentaa siihen päälle niin, ettemme lähde räjäyttämään vallinnutta ideologiaa. Vahva puolustuspelaaminen ja vastahyökkääminen eivät sulje mielestäni mitenkään pois hyvää osaamistamme pallollisena. Kyse on pelin rytmittämisestä, eli milloin pitää pelivälinettä ja milloin taas kääntää peliä nopeasti. Liiallisen kontrollin ohjatessa pelitapaa on uhkakuvana ajautua turhankin varovaiseksi”, pohtii Lämsä.

Viime kaudella vastustajat tekivät yli 220 maalia Oulun Luistinseuraa vastaan, joten joukkueen puolustamista on täytynyt tiukentaa.

”Edelliskausiin verrattuna harjoituksissa on nyt painotettu oikeanlaista ilkeyttä ja kamppailupelaamista. Puolustuksen terävöittäminen ja tilanteiden tunnistaminen ovat olleet kehityskohteitamme. Olemme eritoten treenanneet yksilötason reagointia ja liikesuuntia sekä käyneet läpi niitä kentän alueita, joita haluamme puolustaa.”

”Esimerkiksi tahdomme puolustuspelissämme antaa vastustajalle ainoastaan ulkokehältä ja pienistä kulmista tulevia laukauksia. Vaaralliset maalintekoalueet on oltava tiiviinä”, Lämsä jatkaa iskostamistaan muutoksista.

Koetinkivi huipulta

Oulun Luistinseura kohtaa lauantaina avausottelussaan viime vuoden finalistin ja hopeamitalistin Nokian KrP:n.

”Omissa papereissani avausvastustajamme on suurin mestaruussuosikki tulevalle kaudelle. Heillä on laittaa maajoukkuemiestä moneen kenttään ja valmennus on laadukas. Siellä ollaan niin lähellä ammattimaisuutta kuin Suomessa pystyy lajissa olemaan. Mielenkiintoinen haaste ja mittari meille, että näemme missä menee valtakunnan kärki tällä hetkellä.”

”Etenkin Nokian KrP:n hyökkäys on mielestäni Suomen parasta, ja sen tyrehdyttämiseksi pitäisi löytää keinot. Varmasti tullaan olemaan paljon ilman palloa, joten pitää olla huolellinen omissa vastahyökkäyksissä ja pallollisissa hetkissä”, Lämsä ruotii ennakkoon kauden avausmatsia.

 

Oulun Luistinseura–Nokian KrP Kastellin monitoimitalolla lauantaina 16. syyskuuta klo 18.00.

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Oulun Luistinseura treenasi ennen sarja-avaustaan Nallisportissa päävalmentajansa Jani Lämsän valvovan katseen alla. Harjoitteita oli räätälöity viikonlopun vastustajan mukaan. Kuvat: Antti A.T. Leinonen

Lue myös

Lue lisää aiheesta