Siirry suoraan sisältöön

Mikko Salmi: Oulun kuntaliitos meni metsään – mitä nyt pitäisi tehdä?

23.11.2022

Viestintäjohtaja Mikko Salmi pohtii kirjoituksessa kuntaliitosta, joka toteutettiin 10 vuotta sitten. Vaikka monien mielestä kuntaliitokset epäonnistuivat, on tässä päivässä rakennettava tulevaisuutta osallisuuden ja luottamuksen vahvistamisen kautta.

Kymmenen vuotta sitten elettiin Oulussa mielenkiitoisia aikoja. Pitkään valmisteltu kuntaliitos oli viimeinkin toteutumassa ja uusi kaupunki perustettiin vuoden 2013 alussa. Oulunsalo, Kiiminki, Yli-Ii, Ylikiiminki ja Haukipudas lakkasivat itsenäisinä kuntina olemasta ja syntyi uusi uljas Oulu, vai syntyikö? 

Miten siis kuntaliitos on oikein onnistunut? Tämän kysymyksen olen viime vuosina kuullut monen ihmisen suusta. Jos rehellisiä ollaan, on kuntaliitokseen pettyneiden määrä luultavasti isompi kuin tyytyväisten joukko. Ja jos aivan tarkkoja ollaan, tämä oli jo etukäteen tiedossa. Miksi näin? 

No, kaupungissa asuvat ne ihmiset, jotka rakastavat muutosta. He ovat tottuneet siihen, että ympärillä tapahtuu koko ajan ja kaupunkiympäristö muuttuu lähes päivittäin. Maaseutumaisessa ympäristössä asuvat puolestaan pysyvyyttä rakastavat ihmiset. Tärkeää on, että maailman myllerryksessä edes kotinurkat säilyvät ennallaan ja tunnistettavina. Ei siis ihme, ettei kuntaliitos Oulun seudulla oikein ottanut tuulta alleen. 

Koska kuntaliitosta on tässä vaiheessa lähes mahdotonta perua, mikä siis neuvoksi? Miten tulevina vuosina voisimme kokea enemmän yhteyttä eri puolilla ja eri taustoista olevien oululaisten kanssa?  

Tarvitsemme välittämiseen ja yhteyteen liittyvää kulttuuri-ilmastonmuutosta, johon Euroopan kulttuuripääkaupunkistatus 2026 antaa erinomaiset mahdollisuudet. Korona eristi meidät omiin kupliimme, mutta viimeistään nyt meidän on altistettava itsemme eri taustoista tulevien ihmisten kohtaamiseen. 

Minulle kaupunkilaispoikana on tehnyt erityisen hyvää nähdä Oulun reuna-alueiden elinvoimaista kulttuuria. Viime talvelta muistan Ylikiimingin Porocupin, jossa noin 100 vapaaehtoisen joukko valmisteli melkoista kansanjuhlaa 150 porovaljakon taistellessa paremmuudesta. Suosittelen muillekin oman mukavuuskuplan ylittämistä. 

Uusimman Mun Oulun printtilehden teemana on osallisuus. Kaupungin tärkein tehtävä on luoda asukkailleen uskoa siihen, ettei ketään jätetä. Juuri sen vuoksi Oulu on täynnä toimintaa, tapahtumia ja kohtaamisen paikkoja. 

Uuden Oulun nousu lähtee keskinäisen luottamuksen vahvistamisesta. Ja juuri luottamuksen kasvussa piilee yksi kuntatalouden perustotuus: Yhteisöt, joissa ihmiset luottavat toisiinsa ovat kaikkein kilpailukykyisimpiä. 

 

 

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Näkökulman kirjoittaja on Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi.

Lue myös

Lue lisää aiheesta