Siirry suoraan sisältöön

On elämä ennen koronaa ja koronan jälkeen – Oulun kotikouluissa tehtiin pikavauhdilla digiloikka

23.3.2020

Kumpi on mukavampaa, olla kotikoulussa vai koulussa? Entä kumpi on rankempaa? Riippuu tietysti keneltä kysytään. Mun Oulu uteli asiaa alakoululaiselta, lukiolaiselta ja vanhemmalta.

Kävimme tutustumassa oululaisen Salla Jämsénin kotiin, jossa kotikoulupäivää viettävät 7-vuotias Rebekka, 10-vuotias Benjamin sekä Kastellin lukion ensimmäisellä luokalla opiskeleva Kerttu.

Kotikoulussa viihdytään, eivätkä uudet yhteydenpitomuodot opettajaan ole koululaisille hankalia. Matikanläksyt tosin aiheuttavat päänvaivaa niin lapsille kuin äidillekin.

Oppiminen opettajan johdolla tuntuisi tehokkaammalta myös lukiolaisesta, jonka aineet ovat omaehtoiseen opiskeluun jo turhan monimutkaisia.

”Jää tämä ainakin muistoihin ainutlaatuisena tilanteena”, toteaa Salla Jämsén. ”Historiallinen hetki elämässä.”

Tilanteen hyväksi puoleksi hän näkee sen, että kotikoulussa tutustuu omiin lapsiin ihan uudella tavalla, kun pääsee näkemään miten nämä tekevät koulutöitään ja pärjäävät mainiosti tietoteknisten välineiden kanssa. ”Voi ylpeydellä katsella lapsia, että miten hienosti he osaavat asioita tehdä. Ja ei sitä äitiä enää tarvitakaan ihan kaikkeen.”

Mutta mitä on kuvauspäivänä kotikoulussa ruokalistalla? Se selviää katsomalla video!

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta