Oulun keskustakirjastohanke etenee – uudistuneen pääkirjaston on tarkoitus avautua yleisölle 2025
Sivistys- ja kulttuurilautakunta hyväksyi eilisessä kokouksessaan pääkirjaston hankeselvityksen, jonka mukaisesti pääkirjastoon tehdään peruskorjaus. Samalla tehtävillä uudelleenjärjestelyllä ja kehittämisellä pystytään vastaamaan myös uuden kirjastolain vaatimuksiin ja kuntalaisten tarpeisiin tulevina vuosina.
Oulun pääkirjaston rakennus täyttää ensi vuonna jo 40 vuotta, sillä se on suunniteltu 1960-luvulla ja avattu yleisölle vuonna 1982.
Hankeselvityksen mukaan Oulun pääkirjaston perusparannus toteutetaan kaupungin omana erillisinvestointina vuosina 2023–2025. Pääkirjasto muuttaa väistötiloihin vuoden 2022 aikana, ja uudistuneen pääkirjaston on tarkoitus avautua asiakkaille vuonna 2025.
Peruskorjauksen jälkeen kirjaston tavoitteena on palvella vuosittain miljoonaa kävijää ja tarjota kaupunkilaisille entistäkin laadukkaampia ja monipuolisempia kirjastopalveluja. Asiakastiloja tullaan laajentamaan, esimerkiksi tähän saakka yleisöltä suljettu neljäs kerros avataan asiakkaiden käyttöön. Peruskorjattuun kirjastoon sijoitetaan myös uusi lasten kulttuurikeskus.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.