Oulun kaupunki sammuttaa valot ilmaston puolesta lauantaina
Oulun kaupunki antaa lauantaina valomerkin ilmaston puolesta ja sammuttaa valot tunnin ajaksi keskusta-alueen keskeisistä julkisista rakennuksista.
Valot sammuvat kauppungin kiinteistöissä ainakin Oulu10:ssä, kaupungintalolla, Ympäristötalossa, Byströmin talossa ja pääkirjastolla.
Oulun kaupunki on ollut mukana Earth Hourin vietossa jo usean vuoden ajan. Kaupunki haastaa jälleen myös oululaiset osallistumaan ja sammuttamaan turhat valot kodeistaan lauantai-iltana 27.3. kello 20.30–21.30.
Vuonna 2021 WWF:n järjestämää Earth Houria vietetään tänä vuonna teemalla Tee lupaus planeetalle. WWF:n mukaan lupaus voi koskea mitä tahansa elämän osa-aluetta tai arjen tekoa. Se voi liittyä esimerkiksi kulutustottumusten muuttamiseen tai omien ajatusmallien tarkasteluun
”Korona-aikana monissa perheissä tehdään paljon ruokaa kotona. Yksi lupaus voisi olla hyödyntää ostettu ruoka mahdollisimman hyvin ja minimoida ruokahävikkiä”, pohtii energia-asiantuntija Johanna Mäkelä Oulun kaupungilta.
Mukana Earth Hourissa ovat myös esimerkiksi Oulun ev.lut seurakunnat sekä kauppakeskus Zeppelin Kempeleessä.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.