Oulun kaupunki liittyi kansainväliseen Fab City -verkostoon ensimmäisenä kaupunkina Suomesta
Oulu on liittynyt osaksi kansainvälistä Fab City -verkostoa. Verkoston tavoitteena on kestävämmän ja innovatiivisemman yrittäjyyden saavuttaminen, kiertotalouden kehittäminen, elinikäisen oppimisen mahdollistamisen kaikille kansalaisryhmille sekä hiilineutraali tulevaisuus. Verkosto tarjoaa jäsenilleen kumppanuuksia, työkaluja, koulutusohjelmia, resursseja ja näkyvyyttä Fab City -teemassa globaalisti.
Kaupungeissa toiminnan keskipisteenä ovat FabLabit. Ne ovat digitaalisen valmistuksen työskentelytiloja ja prototyyppilaboratorioita, joissa voi tehdä melkein mitä vain. Käytettävissä on esimerkiksi laser- ja vinyylileikkureita, 3D-tulostimia, jyrsimiä ja ompelukoneita.
Oulussa Fab Labit sijaitsevat BusinessAseman tiloissa, yliopistolla sekä Hintan, Ylikiimingin ja Yli-Iin kouluilla. Kouluissa FabLab -toiminnan kohderyhmää ovat eri-ikäiset lapset ja nuoret sekä lähialueiden asukkaat, BusinessAsemalla yritykset ja työnhakijat. Koulujen ja päiväkotien Makerspace-tilat, Steam-verkosto ja Kestävän tulevaisuuden opinvirta tukevat kokonaisuutta. Lisäksi Oulun kaupunginkirjaston Digiverstas on avoin kaikille kaupunkilaisille.
”Verkostossa mukanaolo antaa meille mahdollisuuden kehittää toimintaa yhdessä muiden verkoston toimijoiden kanssa. Pysymme teknologian edelläkävijänä ja ajan hermoilla”, sanoo FabLab-ohjaaja Jari Uusitalo BusinessAsemalta.
”FabLabin laitteita käyttämällä voidaan maksimoida esimerkiksi kaikenlaisen kotitalouksissa syntyvän jätteen hyötykäyttö ja saada jätemateriaali uudelleen käytettäväksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Toisen roska on toisen aarre”, hän lisää.
Oulun yliopiston FabLabin johtaja Jani Ylioja on iloinen, että Oulun kaupunki on liittynyt Fab-verkostoon.
”Oulun kaupungin mukaantulo tarjoaa meille uuden merkittävän tutkimus- ja kehitysalueen tulevaisuuden yhteiskunnan luomiseksi. Fab City -verkosto pyrkii omavaraisuuteen ruoan, energian ja kulutushyödykkeiden suhteen kaupunkitasolla vuoteen 2054 mennessä”, kertoo Ylioja.
Fab City verkostossa on nyt mukana 52 kaupunkia, aluetta tai maata. Oulu on ainoa kaupunki Suomesta. Muita verkoston jäseniä ovat muun muassa Amsterdam, Barcelona ja Pariisi.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.