Oulun kaupunki hakee kavereita ikäihmisille osallistavan budjetoinnin kautta
Oululaiset äänestivät tänä vuonna yhtenä osallistavan budjetoinnin toimintana ikäihmisille ulkoiluttajia ja kavereita. Nyt on käynnistynyt kaverihaku. Palkkaa kaveritoiminnasta saa kymmenen euroa tunnilta.
Kaveritoiminta on tarkoitettu kaikenlaisille ihmisille; nuorille, iäkkäämmille, opiskelijoille, perheellisille ja yksineläjille. Kaverina voi olla alan ammattilainen, opiskelija tai vaikka jo alalta eläköitynyt tai kuka tahansa henkilö, jota ikäihmisten kaveritoiminta kiinnostaa. Myös työttömillä on mahdollisuus pieniin ansioihin työttömyysturvaa menettämättä.
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua. Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat päättävät tietyn rahasumman käytöstä. Tänäkin vuonna osallistuvassa budjetoinnissa oululaiset saivat itse ideoida ja äänestämällä päättää, miten Oulun kaupunki käyttää rahaa oululaisten hyvinvoinnin parantamiseen.
Tuntiliksaa täysi-ikäisille
Mitä sitten ikäihmisen kanssa voi tehdä? Ikäihmisten kanssa voi ulkoilla, jutella ja kuunnella sekä tehdä ristikoita, pelata tai vaikka tehdä yhdessä käsitöitä. Tai voi käydä torilla jäätelöllä tai osallistua esimerkiksi kesäisiin kulttuuritapahtumiin.
Tässä tehtävässä voi tehdä vaikka kaverikeikkaa, jolloin ajankohdan voi esittää joustavasti omien toivomusten ja mahdollisuuksien mukaan.
Erityistaitoja ei tarvita eikä työkokemusta edellytetä, mutta positiivinen asenne ja aito auttamisen halu auttaa asiaa. Kaveritoiminnasta maksetaan 10 €/tunti.
Kaverin pitää olla vähintään 18-vuotias ja näissä tehtävissä Oulun kaupunki edellyttää tartuntalain 48 pykälän mukaista rokotesuojaa.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.