Oulun kaupunki ei siirry pormestarimalliin

Oulun kaupungin poliittista päätöksentekoa valmistelee jatkossakin kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Tehtävä on ollut Mirja Vehkaperän vastuulla 1.3.2020 alkaen. Kuva: Sanna Krook

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Anne Maarit Laurila

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Suureen johtamismallin remonttiin ei Oulun kaupungissa ole tarvetta, vaan kaupunkia johdetaan jatkossa virkamiesvalmistelusta vastaavan kaupunginjohtajan ja poliittisesta päätöksenteosta vastaavien luottamushenkilöiden kesken. Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperän (kesk.) mukaan aloitteen taustalla on ollut toive vahvistaa poliittista ohjausta Oulun kaupungin päätöksenteossa ja asioiden valmistelussa.

“Pormestarimallin pohdinta sai alkunsa viime valtuustokaudella tehdystä valtuustoaloitteesta. Muodostimme kaupunginhallituksen puheenjohtajista työryhmän, jonka ohjauksessa selvitettiin vaihtoehtoja nykyiselle johtamismallille”, Vehkaperä taustoittaa päätöstä. 

Selvitys, joka sisälsi kaupungin nykyisen duaalijohtamisjärjestelmän ja pormestarimallien vertailun, esiteltiin valtuustolle syyskuussa 2021. Sittemmin valtuustoryhmät ovat perehtyneet selvitykseen, jonka pohjalta eilinen päätös tehtiin.

“Selvityksen pohjalta pormestarimallin kannatus jäi hyvin pieneksi. Varmasti pientä viilausta ja dialogia virkamiesten ja luottamushenkilöiden välillä tarvitaan, jotta jokainen tietää ja tuntee rollinsa ja päätöksenteko on selkeää myös ulkopuolelle, mutta sen suurempaa johtamismallin muutosta ei tässä kohtaa nyt tarvita”, Vehkaperä arvioi.

Vehkaperä pitää tärkeänä, että kaupunki keskittyy viemään suunnitellusti läpi Oulu 2023 organisaatiomuutoksen. Sen myötä Oulun kaupungin palvelut ja päätöksenteko on viritetty uuden hyvinvointialueen muodostumisen myötä edessä olevaan muutostilanteeseen.

 

Lue myös