Siirry suoraan sisältöön

Oulun kaupunki avaa Tiernatorin – luvassa Joulupukki poroineen, JouluOulu-julistus ja tietysti Tiernapojat

14.12.2022

Tiernatorin avajaisiin on tälläkin kertaa järjestetty monenlaista ohjelmaa. On joulumusiikkia, joulutervehdyksiä, glögitarjoilua, Tiernapoika-esityksiä ja tietysti Joulupukki poroineen.

Tänä vuonna Tiernatorilla on jouluista tunnelmallista ohjelmaa joka päivälle: laulua, musiikkia ja tanssia.

Avajaisissa on joulumusiikkia luvassa oululaiselta perinteikkäältä Kaikukuorolta. Oulun kaupungin joulutervehdyksen tuo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä. Tiernatorin avajaisissa kuullaan ensimmäistä kertaa myös pieni JouluOulu-julistus, joka sanoittaa joulutunnelmaa pohjolaan. Kaupunki luo kaupunkilaisille joulumieltä myös glögitarjoilulla.

Ja mikäpä olisi Tiernatori ilman Tiernapoikia. Madekosken Tiernat kajauttavat avajaisten päätteeksi oman versionsa kohta 150-vuotiaasta kuningassadusta.

Tiernatorin tutut punaiset mökit ilahduttavat Rotuaarilla 16. –23. joulukuuta välisellä ajalla päivittäin klo 10–18. Tarjolla on käsitöitä, joulun herkkuja ja ilahduttavia yllätyksiä lahjasäkkiin. Tiernatorilla on vahvasti mukana myös Oulu2026-säätiön Arctic Food Lab, jonka mökistä löytyy lähiruokaa tarjoavia toimijoita.

Tiernatori on oululainen versio perinteisesti saksalaisesta joulutorista. Sen tuottavat yhdessä Oulun Liikekeskus ry ja Oulun kaupunki osana kaupungin jouluohjelmaa eli oululaisittain tierna-aikaa.

Tiernatorin avajaiset pe 16.12. klo 17 alkaen.

JouluOulu-julistus:

Lumi peittää maan, Oulu on taikaa tulvillaan.

Toripolliisin harteilla lunta, kärpätkin nukkuu talviunta.

Rotuaari hiljenee, vain tonttu siellä pyöräilee.

Tiernatähdet tuikkivat Oulurauhaa koko pohjolaan

Jouluisa Oulu vaipuu tunnelmaan lämpöiseen

ja me toivotamm' ja me toivotamm’ onnellista ja hyvää joulua.

- Tuntematon Oulutonttu -

 

 

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Viime vuonna Joulupukilla oli näin hieno valtaistuin. Mitenkähän on tänä vuonna, se selviää Tiernatorin avajaisissa 16. joulukuuta. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta