Oulun kaupunginkirjaston uusi kirjastoauto rakentuu jo tehtaalla

Uusi auto saapuu Ouluun joulukuussa, jonka jälkeen sitä voi bongailla testiajossa Oulun liikenteessä. Kuva: Kiitokori Oy

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Syksyn sään pimetessä ja ilmojen viilentyessä käy Kiitokori Oy:n tehtaalla Kausalassa iloinen pauke. Siellä kasataan Oulun uutta kirjastoautoa. Scanian alustalle tulee rakentumaan uuden sukupolven monikäyttöajoneuvo, tarjoten käyttäjilleen upean kirjaston kumipyörien päällä. Kirjastoauto luo tasa-arvoa tuoden monipuolisia palveluita lähemmäksi reuna-alueiden asukkaita.

Vaikka elämme 2000-luvun tietoyhteiskunnassa, kirjastoautojen tarvetta ei tekninen kehitys voi korvata.

”Oulun seudun kuntien yhdistymiset ovat laajentaneet kirjastoautojen toiminta-aluetta. Välimatka lähimpään kirjastoon voi olla kymmeniä kilometrejä, joten saavutettavuuden kannalta kirjastoautopalvelujen jatkuminen on ensiarvoisen tärkeää”, alueellinen kirjastopalvelupäällikkö Minna Männikkö toteaa.

Tulevaisuuden monitoimiauton käyttömahdollisuudet ovat laajat.

”Se voi olla kirjastoauto, teatteriauto, terveysauto, jooga-auto, nuorisotila-auto, turvallisuusauto, virtuaaliauto, kohtaamisauto, äänestysauto ja pop up -auto. Toiminnot suunnitellaan niin, että auto muuntuu nopeasti ja helposti vastaamaan erilaisia käyttötarpeita”, Minna Männikkö valottaa asiaa.

”Nykyaikaisessa autossa on irrotettavat kalusteet ja tiloja voidaan äänieristää.  Monitoimiauton suunnittelussa otetaan huomioon esteettömyys- ja saavutettavuusseikat, joilla varmistetaan monipuolisten palvelujen pariin pääsy kaikille asiakkaille esteellisyydestä tai asuinpaikasta riippumatta”, hän jatkaa.

Kiitokorin osaaminen ja innovatiiviset ratkaisut luovat tilasta avaran ja valoisan. Auton muunneltavuus monipuolistaa kirjatarjontaa: kun hyllyjä voidaan vaihdella kokonaisina elementteinä, saadaan autoon vaihdettua nopeasti uutta luettavaa. Tämä myös nopeuttaa ja helpottaa auton lastaamista. Transformers-tyylisestä muunneltavuudesta ollaan tosin vielä valovuoden päässä, joskin edellisten sukupolvien ahtaisiin ja hieman kömpelöihin kirjastoautoihin verrattuna tätä uutta autoa voidaan kaikilta osin luonnehtia huippunykyaikaiseksi.

”Aineisto on kuitenkin jatkossakin olennainen osa auton tarjontaa; se otetaan kaikessa toiminnassa huomioon, oli sitten kyse elämyksellisestä tapahtumasta tai terveyspalveluista”, Männikkö määrittää.

Kirjastoautosta voi jokainen vierailija löytää omat mielenkiinnon kohteensa.

Innostus valtaa henkilökunnan

Oulussa kirjastoautoja on kaksi. Autoja ajaa kolme kirjastoautonkuljettaja-virkailijaa ja lisäksi on yksi varahenkilö. Toimenkuvaan ei kuulu ainoastaan auton siirtely, vaan kuljettaja-virkailijat tekevät myös kirjastotyötä. He myös palvelevat autossa asiakkaita ja huolehtivat omalta osaltaan kokoelmasta.

Mika Raappana on ollut mukana suunnittelemassa uutta autoa yhteistyössä muun kirjastoauton henkilökunnan kanssa, ja kertoo auton suunnittelun vanginneen paljon mielenkiintoa:

”Aika lailla tässä on ollut kiinni ihan tässä miettimisessä, että mitä tähän tulee, olen keskittynyt aika lailla siihen, mutta onhan tämä kiinnostava ja jännittävä juttu, että sillä lailla on mielenkiinto ihan kohdallaan ja totta kai sitä odotetaan, että milloinka se sieltä tulee.”

Vierailtuani muutaman kerran kirjastoauton henkilökunnan tiloissa, vaikuttaa innostus uudesta kirjastoautosta vallanneen koko osaston. Ja iso juttuhan kyseessä onkin. Uusimman tiedon mukaan auto saapuu Ouluun jouluksi, ja on käyttökunnossa vuodenvaihteen jälkeen.

Matkalle lukemattomiin seikkailuihin

Auto palvelee tuttuun tapaan reuna-alueiden kouluja ja päiväkoteja tuoden kirjastopalvelut lasten ja nuorten saataville. Kirjastoauton saapumiseen päiväkoti- tai kouluvierailulle tai pysäkille liittyy usein paljon jännitystä. Pienemmille jo auton saapuminen talvella saattaa olla elämys: kirjastoauto saapuu pimeydestä kirkkaine valoineen kuin ulkoavaruudesta laskeutuva alus.

Vaikka auton kyydissä ei matkustetakaan minnekään, pääsee silti matkalle. Mukaan voivat lähteä supersankarit, dekkarit, suuret rakastajat tai vaikka mangahahmot. Mikä ettei Pupu Tupuna tai itse Marsupilami.

Autoon on suunnitteilla myös pieni esiintymiskoroke yksittäisille artisteille, joten esiintymään saattaa tulla huiluvirtuoosi tai trubaduuri. Uusi kirjastoauto tulee toimimaan monenmoisen kulttuurin lähettiläänä tuoden elämyksiä kotisi lähelle.

”Elämysten tarjoaminen toimii myös siltana erilaisten aineistojen pariin ja lukemaan innostamiseen”, Minna Männikkö täydentää.

Hyvää valaistusta tarvitaan myös auton sisätiloissa. Luonnonvalo asiakastiloihin virtaa auton mittaisesta, läpinäkyvästä kattoikkunasta, joka saadaan tarvittaessa varjostettua. Tullaan kirjastoautoon sitten lainaamaan kirjoja, kuuntelemaan huiluvirtuooseja tai vaikka työpajatoimintaan, tapahtuu se nykyaikaisen ja monipuolisesti mukautuvan LED-valaistuksen alla. Autossa on myös aurinkosähköjärjestelmä, joka korvaa osan auton kuluttamasta sähköstä aurinkoisella säällä.

Sisätilat näyttävät vielä kalpeilta, mutta pian sisustustiimi saapuu tekemään taikojaan.

Muutama sana tekniikasta

Ohjauspyörän takana kirjastoautonkuljettaja-virkailija pääsee käskyttämään uusiutuvalla dieselillä toimivaa moottoria. Uusiutuvan dieselin raaka-aineina käytetään muun muassa kasviöljyjä, jätteitä sekä teollisuuden prosessitähteitä, joten kestävän kehityksen ratkaisut ulottuvat konehuoneeseen asti. Käskyttäminen on tosin vanhan aikainen ilmaisu. Tässä autossa ei vaihdetankoa survaista pykälään kaasupoljinta murjoen, vaan 320 hevosvoiman 9-litrainen kone liikkuu täysautomaattisella vaihteistolla.

”Pisimmällä iltareitillä kirjastoauto matkaa parisen sataa kilometriä päivässä. Täysautomaattinen vaihteisto helpottaa varmasti ajamista, eikä fyysisesti ole niin kuluttavaa”, Mika Raappana toteaa.

Omalta osaltaan Scania tarjoaa kuljettajalle maailmanluokan ajomukavuutta.

Raappana nostaa esiin kuljettajan kannalta tärkeänä tekijänä jousituksen. Etu- ja takaosan jousitus yhdessä tekevät ajamisesta pehmeää. Kirjastoauton tapauksessa takajousen palkeet ja iskunvaimentajat on tuotu banaanipalkein mahdollisimman ulos alustasta, mikä mahdollistaa yhä vakaammat ajo-ominaisuudet.

Autoon asennetaan tehokas ajovalaistus, joka parantaa kuljettajan työmukavuutta varsinkin huonoissa ajo-olosuhteissa. Erinomainen turvallisuustekijä on myös peruutettaessa käytettävä tehokas taustavalaisu.

Lisäksi autossa on 360 asteen kamerajärjestelmä ja kuolleen kulman varoitustoiminto. Jälkimmäinen hälyttää lähestyvistä jalankulkijoista, pyöräilijöistä ja myös autoista, mikäli nämä pääsevät kuolleeseen kulmaan kuljettajan huomaamatta. Autossa on myös hätäjarrutustoiminto, joka reagoi huomattavasti kuljettajaa nopeammin esimerkiksi äkilliseen jarrutustarpeeseen.

Uusi auto korvaa vuonna 2005 käyttöönotetun Teuvon. Teuvon kohtalosta ei ole vielä tietoa, koska edellinen käytöstä poistettu kirjastoauto palvelee tällä hetkellä palokunnan johtokeskusautona. Toisena kirjastoautona jatkaa Onneli.

Joulukuun aikana uuden kirjastoauton nimestä järjestetään kilpailu kirjaston kotisivuilla. Seuraa myös kirjaston somekanavia, joilla tiedotamme asiasta tarkemmin.

Kirjastoauton teknisiä tietoja:

•  Scania K 320 EB 4X2 linja-auton alusta

• Scania DC09 108 320 hv, 9 l, Euro 6 pystyynsijoitettu moottori

• Käyttää HVO-dieseliä. Toimii myös tavallisella dieselillä.

• Vääntömomentti 1600 Nm

• Vaihteisto täysautomaatti ZF 6AP1400B hidastimella

• Täysilmajousitus, erillisjousitus

• ABS/EBS sähköohjatut lukkiutumattomat levyjarrut kaikissa pyörissä

•  Ajonvakautus-, hätäjarrutus-, kaistavahti- ja luistonestojärjestelmä sekä mäkilähtöapujärjestelmä

• MobileEye eli kuolleen kulman varoitustoiminto

Lue myös