Oulun kaupungin koronarokotuksia koskeva ohjeistus pysyy toistaiseksi ennallaan
Oulussa koronarokotuksia jaetaan toistaiseksi vain suositusten mukaisille erityisryhmille. Hallituksen koronaministerityöryhmä puolsi eilen keskiviikkona 9. marraskuuta koronarokotusten laajentamista nykyistä rokotusohjelmaa laajempiin väestöryhmiin.
Sosiaali- ja terveysministeriö laatii parhaillaan ohjauskirjettä asiasta. Oulun kaupungin hyvinvointipalveluissa ei tässä vaiheessa muuteta koronarokotuksia koskevia ohjeistuksia, vaan odotetaan sosiaali- ja terveysministeriön tarkempia ohjeita.
Terveysjohtaja Jorma Mäkitalo kertoo, että rokotusten laajentaminen ei ole ajankohtaista ennen kirjeen saapumista.
”Teemme tarvittavat linjauksemme yhteistyössä koronakoordinaatioryhmässä yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Linjauksissa huomioidaan alueemme rokotustarpeen lisäksi terveydenhuollon kokonaistilanne ja käytettävissä olevat resurssit," Mäkitalo toteaa.
Tällä hetkellä neljänsiä koronarokotuksia annetaan Oulussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaisille kohderyhmille. Koronarokotuksia koskevat ajantasaiset ohjeet löytyvät Oulun kaupungin verkkosivuilta: www.ouka.fi/koronarokotukset.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.