Oulun Hartaansillan suunnittelukilpailussa kahdeksan ehdotusta – vaihtoehtoja wow-elämykseen
Marraskuun puolivälissä selviää, millainen silta tulee ylittämään Hartaanselän. Mukana kisassa on kahdeksan ehdotusta, joissa on mahdollisuuksia wow-arkkitehtuurimaiseen toteutukseen.
Oulun kaupunki on järjestänyt yhdessä RILin kanssa Hartaansillan insinööritaitokilpailun Hartaanselänrannan aluetta yhdistävästä kevyen liikenteen sillasta. Kilpailuehdotuksia saapui syyskuun loppuun mennessä kahdeksan kappaletta.
Ehdotukset ovat mukana nimimerkeillä Legato, Loisto, Mainingit, Ruoko, Seilinki, Siivenkantama, Särmäneula ja Taitos. Palkintolautakunta arvioi työt ja tulokset julkaistaan 18. marraskuuta 2021.
Sijainti maisemallisesti tärkeä
Siltakilpailun tavoitteena on löytää Hartaansillan rakentamisen ehdotukseksi omaleimainen ja tunnistettava ratkaisu, joka tukee Hartaanselänrannan identiteettiä laadukkaasti ja toteuttamis-kelpoisesti. Hartaansilta on siltapaikkaluokaltaan I-luokan siltapaikka, joka on esteettisyydeltään erityisen merkittävä maisemallisesti ja kaupunkikuvallisesti.
Hartaanselänranta tulee olemaan lähitulevaisuudessa koti noin 2000 asukkaalle ja alueelle tulee sijoittumaan Oulun Asuntomessut 2025.
Kilpailu on järjestetty ilmoittautumiskutsukilpailuna ja kilpailuun valittiin Insinööritoimisto Pontek Oy, Insinööritoimisto Ponvia Oy, Ramboll Finland Oy, Sitowise Oy ja WSP Finland Oy.
Kilpailutyöt tarkemmin nähtävillä Hartaanselänrannan verkkosivuilla.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.