Siirry suoraan sisältöön

Oulun asuntomessuilla on oma taideohjelma – taideteoksista toivotaan aikaa kestäviä alueen maamerkkejä

24.5.2023

Oulussa vuonna 2025 vietettävien asuntomessujen taideohjelma julkaistiin tiistaina 23. toukokuuta. Asuinympäristöistä löytyvä taide lisää tutkitusti kuntalaisten viihtyvyyttä, turvallisuuden tunnetta ja hyvinvointia.

Hartaanselänrannan asuntomessualueen taideohjelma on ensimmäinen Oulussa aluerakentamiskohteeseen laadittu taideohjelma. Sen toteuttamisesta on päättänyt Oulun yhdyskuntalautakunta.

Taidetta hankitaan Oulun asuntomessualueelle sekä taidemäärärahalla että prosenttitaideperiaatteella. Taideraha muodostuu Oulun kaupungin osuudesta ja Hartaanselänrannan tonttien rakentajilta kerättävästä osuudesta. Prosenttitaide, jonka toteuttamiseen alueen rakennuttajilla on mahdollisuus vaikuttaa, on ollut mukana asuntomessualueen suunnittelussa alusta asti.

Taideteosten valintaa ohjaa niiden laadukkuus ja sopivuus pohjoiseen kaupunkiin, ja teokset tulevat olemaan ammattitaiteilijoiden tekemiä. Taiteilijoita valitaan sitä mukaa kun alue rakentuu. Yleisin tapa taiteilijavalintojen tekemiseksi on portfoliohaku, mutta taidekilpailu tai pienimuotoisempi kutsukilpailu voivat olla tapoja löytää sopiva taiteilija tiettyyn kohteeseen.

”Tavoitteena on, että taideteoksista muodostuu Hartaanselänrannalle maamerkkejä, jotka kulkevat mukana ihmisten elämän matkalla ja joista myös tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan.”

”Yhtä teosta suunnitellaan toteutettavaksi myös yhteistyössä Oulu2026-hankkeen kanssa. Taiteen tuominen asuntomessualueille aloitettiin aikoinaan Oulun edellisillä asuntomessuilla vuonna 2005, ja on erityisen hienoa, että nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin meillä on mahdollisuus esitellä asuntomessualueen taideteoksia myös kulttuuripääkaupunkivuoden vieraille”, iloitsee taidekoordinaattori, kuvataiteilija Moosa Myllykangas, joka esitteli taideohjelman sisältöjä Pikisaaressa järjestetyssä julkistamistilaisuudessa.

Taidekoordinaattori Moosa Myllykangas vastaa taideohjelman toteuttamisesta taiteen ohjausryhmän alaisuudessa.

”Työtä taiteen saamiseksi alueelle tehdään pitkäjänteisesti, ja teosten toivotaan kestävän aikaa. Tavoitteena on, että taideteoksista muodostuu Hartaanselänrannalle maamerkkejä, jotka kulkevat mukana ihmisten elämän matkalla ja joista myös tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan”, tiivistää Myllykangas taideohjelman merkitystä.

Lisätietoja taideohjelmasta Oulun kaupungin sivuilla (pdf).

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Taidekoordinaattori Moosa Myllykangas esitteli asuntomessujen taideohjelmaa Pikisaaressa tiistaina. Kuvat: Mari Paavola

Lue myös

Lue lisää aiheesta