Siirry suoraan sisältöön

Oulun Asemakeskus etenee – neuvottelut yhteistoimintasopimuksesta ovat käynnissä

16.6.2021

Oulun keskusta-alueen yhden merkittävimmän kehityskohteen eli asemanseudun suunnittelu etenee. Tällä hetkellä toimijoiden kesken neuvotellaan maankäytön yksityiskohdista, joiden pohjalta laaditaan alueen toteutusta ohjaava yhteistoimintasopimus, sovitaan toimijoiden välinen kustannusjako ja tehdään asemakaava.

Oulun Asemakeskus on yksi Oulun merkittävimmistä kaupunkikehittämisen hankkeista, jonka myötä koko kaupungin on tarkoitus kehittyä entistä vetovoimaisemmaksi.

Maankäyttöä kehitetään Oulun kaupunkistrategian, Uuden Oulun yleiskaavan ja Oulun keskustavision 2040 mukaisesti lisäten kaupunkirakenteen eheyttä, omaleimaista arkkitehtuuria ja toiminnallista monipuolisuutta.

”Hankkeella on erityinen merkitys ja vaikutus Oulun kaupunkikehitykseen, sillä sen myötä keskustan ja Raksilan väliin jäävälle alueelle kaavoitetaan uudet, toimivat ja nykyaikaiset puitteet niin julkiselle liikenteelle, erilaisille palveluille kuin liike-elämälle ja asumiselle. Asemakeskuksen kehittäminen on välttämätöntä myös kaupungin elinvoiman ja vetovoiman vahvistamiseksi”, toteaa kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Monipuolinen ja haastava kehityskohde

Oulun asema-alue on kansallisessa mittakaavassa poikkeuksellisen laaja ja monenlaisia toimintoja sisältävä kehityskohde.

”Kaikki maankäytön kehittämistä koskevat toiminnalliset ja tekniset selvitykset tulee sovittaa huolella yhteen ennen yhteistoimintasopimuksen syntymistä. Sopimuksella määritellään toimijoiden yhteinen tahtotila alueen asemakaavoittamisen edistämiselle, tontinluovutukselle ja alueen rakentamiselle”, sanoo Senaatin Asema-alueet Oy:n kiinteistökehityspäällikkö Janne Marttinen.

”Asemakaavaluonnoksen etenemiselle on olemassa valmius, kun alueen kehittämisen suuntaviivoista on sovittu”, jatkaa Oulun kaupungin asemakaavapäällikkö Kari Nykänen.

Asemakeskuksesta syntyy liikenteen solmukohta

Asemakeskuksen alueen liikennemäärät kasvavat merkittävästi ja alueelle syntyy Oulun keskeisin joukkoliikenteen reittien kohtaamispaikka ja solmukohta. Suunnittelussa tähdätään siihen, että tulevaisuudessa alueella on monipuolinen joukkoliikenneasema ja sitä ympäröivä tehokas liikenneverkko.

”Väylävirasto on hankkeessa mukana huolehtimassa valtakunnallisen rataverkon ja Oulun ratapihan toimivuudesta ja kehittämisestä. Tekemällä tiivistä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa varmistamme sen, että alueelle rakentuvat uudet palvelut ja infrastruktuuri toimivat sujuvasti yhteen jo olemassa olevan ratainfran kanssa”, kertoo Väyläviraston liikenneverkkojen suunnittelun toimialajohtaja Pekka Rajala.

”Asemakeskuksen kehittäminen vaikuttaa positiivisesti myös raideoperaattorin tulevaisuuden palvelumahdollisuuksiin. Asemanseudun viihtyisät ja toimivat tilat palveluineen ovat tärkeitä junamatkustajille, samoin kuin sujuvat kulkuyhteydet ja vaihdot eri liikennevälineiden välillä”, kiteyttää hankkeen toiminnallisia tavoitteita VR-Yhtymä Oy:n kiinteistöjohtaja Juha Antti Juutinen.

Hankkeessa mukana olevat Senaatin Asema-alueet Oy ja Senaatti-kiinteistöt, Oulun kaupunki, Väylävirasto ja VR-Yhtymä Oy ovat tehneet yhteistyötä alueen elinvoiman parantamiseksi jo vuodesta 2019. Alueen maanomistajat ovat Senaatin Asema-alueet Oy ja Senaatti-kiinteistöt.

 

Asemakeskuksen kokonaisuuteen kuuluu myös asumista ja muuta joukkoliikennettä, joka osin ohjataan alikulkuun.

Lue myös

Lue lisää aiheesta