Siirry suoraan sisältöön

Oulun alueelle 55 000 euroa Kevan työelämän kehittämisrahaa

20.8.2021

Kevan työelämän kehittämisrahaa saaneissa hankkeissa korostuvat tällä kertaa työelämän ajankohtaiset haasteet, muuttuva työ, työhyvinvointi ja mielenterveyden tukeminen sekä yhteisöllisyyden kehittäminen.

Keva on jakanut 500 000 euroa työelämän kehittämisrahaa 21 hankkeelle ympäri Suomea. Oulun alueelle kehittämisrahaa on myönnetty Hailuodon kunnan, Oulun hiippakunnan ja Oulun kaupunginteatteri Oy:n hankkeille. Rahoituksen määrä on yhteensä 55 000 euroa.

Kehittämisrahaa saaneiden hankkeiden tavoitteena on kehittää keinoja, joilla hillitään mielenterveysperusteisia poissaoloja ja psyykkisen kuorman kasvua, valmistaudutaan hybridityön, työn murroksen ja organisaatioiden muutokseen, vahvistetaan vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä sekä kehitetään henkilöstön työhön kiinnittymistä ja työssä pysymistä. Pitkällä tähtäimellä keinojen odotetaan vähentävän työkyvyttömyysriskiä ja vahvistamaan työkykyä ennakoivasti.

Kehittämisrahaa jaettiin aiempaa useammalle hankkeelle ympäri Suomea; kokonaismäärä kasvoi viime vuodesta neljällä. Hakijoista erityisesti pienet kunnat olivat aktiivisia tänä vuonna.

Tukea työkyvyn ylläpitämiseen

Kehittämisrahan avulla organisaatiot pystyvät kokeilemaan ja kehittämään uudenlaisia työkyvyn tuen prosesseja.

”Työn psyykkinen kuormitus ja mielenterveyden haasteiden ennaltaehkäisy ja apu matalan kynnyksen palveluilla näkyvät entistä enemmän hakemuksissa. Lisäksi työkykyjohtamisen prosessien ja toimintamallien kehittäminen sekä yhteisöohjautuvuuden kehittäminen työpaikoilla oli esillä edellisten vuosien tapaan”, työnantaja-asiakkuus- ja työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki tiivistää.

”Tällä kertaa päädyttiin myöntämään kehittämisrahaa samantyyppisestä teemasta useammalle hankkeelle. Tämän tavoitteena on edistää teemaan liittyvää verkostoitumista”, Korhonen-Yrjänheikki jatkaa.

”Työelämän kehittämisraha on vakiinnuttanut asemansa vaikuttavan ja ennakoivan työkykyjohtamisen keinona. Olemme iloisia, että hyvin erityyppiset organisaatiot haluavat Kevan tukemana hankkeillaan kehittää työelämää ja vähentää työkykyriskiä”, varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén sanoo.

Kevan vuosittain jakaman kehittämisrahan avulla kunta-alan ja kirkon työnantajilla on mahdollisuus saada tukea työelämän kehittämistoimintaan. Tuemme innovatiivisia ja vaikuttavia hankkeita, joilla vahvistetaan strategista työkykyjohtamista ja työhyvinvointia sekä edistetään tuloksellisuutta ja uudistumista työpaikoilla.

Kehittämistoiminnan keskeisenä tavoitteena on työkyvyttömyysriskin vähentäminen. Rahoitus on kilpailtua. Työelämän kehittämisraha on avointa ja läpinäkyvää: kriteerit on julkaistu Kevan verkkosivuilla ja hankkeiden tuloksia julkaistaan laajasti.

Työelämän kehittämisrahaa myönnettiin muun muassa Oulun hiippakunnan ja Oulun kaupunginteatteri Oy:n hankkeille. Kuva: arkisto / Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta