Siirry suoraan sisältöön

Oululaiskysely: Nuorten keskuudessa kiusaaminen ja eristäminen somessa on lisääntynyt

4.5.2022

Valitettava ilmiö on kiusaamisen lisääntyminen sosiaalisessa mediassa. Oululaiskyselyn mukaan lähes 34 prosenttia vastaajista on kohdannut jonkinasteista kiusaamista, ja kasvua on edelliseen kyselyyn verrattuna 10 prosenttiyksikköä. Lähes kaikki vastaajat pitävät somessa tapahtuvaa kiusaamista helpompana kuin arkielämässä. Tämän mahdollistavat muun muassa anonyymisti ja nimimerkillä toimiminen.

Some ja nuoret 2022 -verkkokyselyn Suomessa asuville 13-29 -vuotiaille toteuttivat helmi-maaliskuussa yhteistyössä Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut ja oululainen Ebrand Group Oy. Kyselyyn osallistui yhteensä 2 653 vastaajaa eri puolilta Suomea. Vastaajista oululaisia oli 1505.

”Jopa 72 prosenttia vastaajista on havainnut jonkinlaista eristämistä somessa. Seksuaalista- tai muuta häirintää ja epätoivottua käytöstä on todistanut 74 prosenttia vastaajista. Lukemat ovat valitettavan suuria”, kyselyn suunnittelussa mukana ollut suunnittelija Marko Seppälä Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluista kertoo.

”Edelleen vain reilut kaksi prosenttia tunnustaa kiusanneensa varmuudella toisia. Kuitenkin kolme neljästä on nähnyt somessa toisten kiusaamista”, Seppälä jatkaa.

”Sosiaalisessa mediassa ihmiset sanovat toisilleen todella ilkeitä asioita helpommin kuin kasvotusten. Etenkin nuorille tulee helposti vääristynyt kauneus- ja kehokuva, kun voi verrata itseään muihin somessa. Filttereiden käytön määrä ja kuvien muokkauksen helppous lisää tätä vääristynyttä kuvaa, johon itseään vertaa.”

Opetusta kotiin ja kouluun

Kyselyssä peräti 79 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että sosiaalisen median käyttöä tulisi opettaa nuorille kotona tai koulussa.  Nousua on vuoden 2019 kyselyyn 10 prosenttiyksikköä. Mitä vanhemmasta vastaajasta on kyse, sitä tärkeämpänä hän pitää turvallisen somen käytön opettamista koulussa ja kotona.

Marko Seppälä on tältä osin ilahtunut kyselyn tuloksista.

”Oululaisista peräti 81 prosenttia toivoi opetusta kouluihin. Hieman yli puolet vastasikin, että oppitunneilla on käsitelty asiaa jonkin verran, ja kuuden prosentin mielestä asiaa on käsitelty koulussa säännöllisesti.”

Erityisesti nuoret toivoivat ”netiketin” opetusta, eli miten netissä ja myös sosiaalisen median palveluissa tulisi käyttäytyä. Uutena trendinä oli huoli henkilötietojen jakamisesta.

Tutut ihmiset tärkeitä somessakin

Kyselyn perusteella lähes kaikki vastaajista käyttävät sosiaalista mediaa sisältöjen lukemiseen, selaamiseen ja tykkäämiseen. Suuri osa käyttäjistä myös kuuntelee musiikkia somepalveluiden avulla. Iso osa vastaajista haluaa tietää, mitä hänelle jo tutut ihmiset tekevät.

Nuoret keskustelevat sosiaalisessa mediassa mieluiten yksityiskeskusteluissa. Myös 1-5 henkilön pienet ryhmät ovat suosittuja. Julkiset foorumit ovat myös hieman kasvattaneet suosiotaan edelliseen kyselyyn verrattuna.

Korona on lisännyt nuorten somen käyttöä. Oululaisista vastaajista 56 prosentilla käyttö on lisääntynyt. Verkko- ja sosiaalinen pelaaminen ”hyötyi” selvästi koronasta.

Nuorten mielestä hyvä sosiaalisen median palvelu on helppo käyttää, saatavilla älypuhelimelle ja siellä on paljon tuttuja ja kavereita.

Käyttö lisääntynyt entisestään

Suomalaisnuorten suosituin sosiaalisen median palvelu on WhatsApp. Heti sen kannoilla tulevat YouTube, Instagram, Spotify, Snapchat ja TikTok. Peräti 93 prosenttia nuorista käyttää WhatsAppia, YouTubea 88 prosenttia ja Instagramia 82 prosenttia. Tämä selviää tänä keväänä 13-29-vuotiaille nuorille tehdyn kyselyn tuloksista.

19,2-vuotias keskivertonuori käyttää sosiaalisen median palveluita noin 15 -20 tuntia viikossa. Eniten nuoret viettävät aikaa sosiaalisessa mediassa illalla kuuden ja yhdeksän välillä. Lähes kaikki nuoret eli 97 prosenttia käyttävät sosiaalisen median palveluita älypuhelimella.

Hyvin usealle nuorelle sosiaalisen median palvelut täydentävät ja rikastavat reaalielämän viestintää. Nuoret näyttävät ensisijaisesti käyttävän sosiaalista mediaa jo tuttujen ihmisten kanssa keskusteluun pienissä eli 1-5 henkilön ryhmissä. Nuoret käyttävät keskimäärin noin yhdeksää eri sosiaalisen median palvelua.

TikTok nousee, Facebook hiipuu

TikTok tekee näyttävän nousun suosituksi palveluksi Suomessa. Suurimman nousun vuoden 2019 kyselystä on tehnyt juuri TikTok. Se oli vuoden 2019 kyselyn tuloksissa sijalla 20 ja nyt sijalla kuusi. TikTokin lyhytvideot ovat toki levinneet myös muihin somepalveluihin.  

Facebookin suosio nuorten keskuudessa jatkaa hiipumistaan. Vuonna 2013 vastaajista 92 prosenttia käytti Facebookia ja vuonna 2019 lukema oli 57 prosenttia. Tänä keväänä enää 46 prosenttia vastaajista käyttää sitä.

Kysely on toteutettu aiemmin vuosina 2019, 2016, 2015 ja 2013.

Kyselyn tuloksiin voi tutustua tarkemmin tästä linkistä

 

Jopa 72 prosenttia kyselyyn vastaajista on havainnut jonkinlaista eristämistä somessa. Seksuaalista- tai muuta häirintää ja epätoivottua käytöstä on todistanut 74 prosenttia vastaajista. Kuva: arkisto

Lue myös

Lue lisää aiheesta