Siirry suoraan sisältöön

Oululaisen Krista Someron perheessä vältetään ruokahävikkiä ja innostutaan uusista resepteistä

1.5.2020

Palavatko nugetit pannulle ja kiljuvatko lapset nälästä lounasaikaan? Miten selvitä etätyöstä ja ruuanlaitosta isolle porukalle, jos joukossa on vielä ruokarajoitteisia? Koska koko perheen koronaeristyksessä mennään vielä ainakin muutama viikko, Mun Oulu kyseli vinkkejä arjen kesyttämiseen Krista Somerolta, jonka kuusihenkiseen perheeseen kuuluvat 3-, 7-, 8- ja 12-vuotiaat lapset. Joukosta löytyvät myös keliaakikko sekä laktoosi-intolerantikko.

”Minulla on taustalla elintarvikealan opinnot, joten vanhan koulutukseni myötä nuo erityisruokavaliot ovat tuttuja. Olen siis aiemmalta koulutukseltani leipuri-kondiittori”, avaa Somero.

Someron perheessä korona-aika ei ole tuonut eteen suurempia ongelmia. ”Ehkä isoin juttu on ollut se, että lapset ovat hyvin ronkeleita, ja jokaisella on oma lempiruokansa. Haastavinta on ollut löytää kultainen keskitie, jotta syödään sitä, mikä uppoaa kaikille.”

Pastat ja pataruuat kiireisten päivien pelastajana

Millaiset ruuat sitten maistuvat jokaiselle ja ovat helppoja valmistaa? Someron perheessä suositaan pastaruokia eri muodoissaan. ”Pastaa on helppo tehdä juurikin tälle keliaakikolle. Eli hänelle keitetään omat pastat, mutta sama soosi käy kaikille.”

”Pienimmäinen eläisi pelkällä pestopastalla, jos saisi itse päättää”, naurahtaa Somero. Nyt kun ruokien miettimiseen menee enemmän aikaan, myös lapset on otettu mukaan ruokalistan suunnitteluun.

”Jokainen on saanut vuorollaan toivoa lempiruokaansa. Tokikaan se ei voi olla ihan joka kerran pitsaa tai hampurilaisia”

Listalle on päässyt hyviä arkisia ruokia. ”Semmoinen meidän kestosuosikki, joka uppoaa kaikille, on savustettu lohi.” Kodista löytyy sähkösavustuspönttö, jossa lohi valmistuu helposti. ”Siihen kylkeen on sitten tehty perunamuusia, ja kaikki tykkäävät ihan älyttömästi”, kehuu Somero.

Kokemuksen kautta Somero on havainnut myös pataruuat käteviksi.  ”Riisit kasvisliemikuution ja veden kanssa uuniin, ja siihen sitten hetken päästä kanafileet ja kasviksia päälle. Lisäksi pestoa tai kermaa mukaan ja ruoka valmistuu uunissa sujuvasti etätyön ohella.” Myös somehitiksi noussut Teresa Välimäen uunipeltiruoka menee testiin tulevana viikonloppuna.

Viime viikkoina perheen arkea ovat helpottaneet lisäksi koululta haettavat ruuat, joista tietysti löytyy vaihtoehdot myös ruoka-allergisille.

Reseptejä löytyy netistä, somesta sekä kavereilta

Mutta mistä löytää uusia innostavia reseptejä ja ideoita toistuvaan ruuanlaittoon? ”Netistä löytyy. Ja meillä on myös ystäväporukka, jossa ollaan vaihdeltu reseptejä. Kysellään toisiltamme, että hei – mitäs teillä tänään syödään?”, kertoo Somero.

”Facebookista myös bongailen Soppa 365:n ja vastaavien reseptejä. Omistan myös rivin keitto- ja leivontakirjoja, ja niistäkin katsellaan inspiraatiota. Lapset ovat sieltä saaneet ideoita, että tehdään tuota, tuo näyttää hyvältä. Maku ei välttämättä sitten olekaan ihan niin hyvä, kuin miltä ruoka kuvassa näyttää”, nauraa Somero.

Ruokahävikkiä torjutaan kekseliäisyydellä

”Tykkään siitä, että ei tule hävikkiä. Meillä menee tosi harvoin ruokaa roskiin.” Esimerkiksi edellisenä päivänä Someron perheen kaapista oli löytynyt mustia banaaneja, joten niistä tehtiin banaanikakkua. ”Ja perunamuusia jos jää, siitä voi pyöräyttää perunarieskoja”, vinkittää Somero.  

Koronan myötä ruokaostoksiin on tullut myös lisää suunnitelmallisuutta. ”Yleensä ollaan oltu hyvinkin spontaaneja ruuanlaittajia”, Somero toteaa. Ennen koronaa ruuat oli mietitty maksimissaan kahdeksi päiväksi, nyt jopa viikoksi.

”Edelleenkään ei silti tule hävikkiä, koska en osaa tehdä sellaisia valtavia jättiannoksia, että siitä jäisi useammalle päivälle. Toki on iso perhekin”, miettii Somero.

Taikinaterapiaa ja uusien reseptien testailua

Tuleeko entisen leipuri-kondiittorin perheessä sitten leivottua? 

Pidemmät pyhät innostavat tarttumaan kippoihin ja kaulimiin. ”Vapulle olen metsästänyt gluteiinittomien munkkien reseptiä. Yleensä koetan löytää jonkun, jolla on jo kokemusta keliaakikolle leipomisesta, jotta reseptit ovat varmaksi testattuja ja toimivia. Niin ei tule esimerkiksi kivikovia munkkeja”, kertoo Somero.

Korona-ajan leipomuksia

Pulla päivässä pitää luut piilossa. Korona-aikana on uunista on tullut ulos muun muassa sämpylöitä, kirderpiirakkaa, korvapuusteja ja vaniljapullia.

Korona-aikana leipominen on ollut myös hyvää ajanvietettä. ”Kun tämä eristys alkoi, niin meidän 12-vuotias leipoi melkein joka päivä jotakin, keksejä ja mitä milloinkin. Nyt hänellä on synttärikakku tuolla uunissa tulossa juuri. Se on ensimmäinen synttärikakku, joten vähän jännittää”, hymyilee äiti.

"Keittiötouhuissa lasten kanssa on ollut lisäksi se hyvä puoli, että kun lapset pääsevät mukaan valmistamaan itse ruokaansa, niin se myös maistuu paremmalta", summaa Somero.

Korona-arjessa lapsille ovat maistuneet selkeät ja hyvä perusruuat ilman turhia kommervenkkejä.

Lue myös