Siirry suoraan sisältöön

Oululainen folk-metallibändi Verikalpa valtaa Äimäraution ja Hiukkavaaran

28.5.2022

Oululaisen Verikalvan musiikki on Oulun murrettakin sisältävää folk-metallia. Orkesterin tammikuussa julkaistu kolmas albumi, Tunturihauta, on saanut ylistäviä arvioita. Verikalpa nousee Oulun festarilavoille Metal Capital Festivalilla 18. kesäkuuta ja Hiukkafesteillä 20. elokuuta. Mun Oulun kysymyksiin vastasivat yhtyeen laulaja Jani Ikonen, kitaristi Jussi Heikkilä ja kosketinsoittaja Jussi Sauvola.

Folk- ja pakanametallia soittava Verikalpa perustettiin Oulussa vuonna 2015. Melkein kaikki bändin jäsenet ovat Oulun ja lähialueiden kasvatteja.

”Tänäkään päivänä ei kukaan ole piemmälle joutanu”, Verikalvan vokalisti Jani Ikonen sanoo.

Bändin jäsenet ovat tutustuneet toisiinsa musiikkipiireissä.

”Lyhyesti siis joku tiesi jonkun, kysyttii sessioihin ja palaset vaa loksahti kohillee. Tietty kitaristimme Sami Ikonen on veljeni”, Jani Ikonen kertoo.

Jussit, Samit, Jani ja Jari

Verikalvan miehistö on kuusihenkinen. Yhtyeen laulajana toimii Jani Ikonen, kitaristeina ovat Jussi Heikkilä ja Sami Ikonen. Koskettimia soittaa Jussi Sauvola ja rytmiryhmän muodostavat basisti Sami Knuutinen ja rumpali Jari Huttunen.

Verikalvan toinen kitaristi Jussi Heikkilä löysi bändiin yli kymmenen vuotta sitten.

”Löysin Muusikoiden.netistä Jani Ikosen ja Sami Knuutisen jättämän “etsitään kitaristia” -tiedotteen. Palaset loksahtivat tosiaan kohilleen ja nykyään voisin kutsua Verikalpaa jo toiseksi perheeksi”, Heikkilä tuntee.

Kosketinsoittaja Jussi Sauvola on kotoisin Kemistä.

”Pakenin Ouluun 18-vuotiaana opiskelujen peräsä. Oulusta on tullut koti ja murre on ottanu täysin vallan”, Sauvola nauttii.

Sauvola kertoo, että ainakin aikoinaan Oulun musapiirit olivat pienet. Kaikki tunsivat toisensa.

”Muistaakseni basistimme Knuutisen Sami joskus kalijan ääresä kysy, että tulisinko Verikalvan demolle soittamaan koskettimet ja tokkiisa lähin jeesailemmaan. Meni sen verran hyvin että mulle vaan ilmotettiin myöhemmin, että oot nytte bändisä vaan eipä todellakaan haitannu.”

Kolme albumia röllimetallia

Verikalvan sävellyksistä vastaavat orkesterin laulaja Jani Ikonen ja basisti Sami Knuutinen. Sanoitukset rustaa Jani Ikonen.

”Kosketinsoittajamme Jussi Sauvola on jeesannu pari kertaa. Esimerkiksi toka levyllä puuttu Haaksi-nimisestä kappaleesta kertsin sanotus vielä studiossa. Jussi pelasti päivän ja loihti oikein hienoa tekstiä”, Ikonen kiittelee.

Sävellysprosessit ovat usein menneet niin, että Ikonen tai Knuutinen ovat yhdessä istuneet alas ja alkaneet jammailemaan.

”Tai sit yksinään kotonaan. Valmis kappale lähetetää muille ja heijän hyväksynnän kautta otamme biisin reenaukseen jossa se sit sovitetaan yhdessä.”

Verikalpa on julkaissut kokopitkiä albumeita tasaiseen tahtiin. Bändin Taistelutahto-niminen esikoislevy ilmestyi vuonna 2018. Tuoppitanssi-levy näki päivänvalon vuonna 2020. Orkesterin kolmas albumi, Tunturihauta, julkaistiin 21. tammikuuta.

Melodista, kepeää ja raskasta

Laulaja-biisintekijä Jani Ikonen kuvailee kolmannen levyn olevan soundeiltaan yhtyeen rikkain.

”Voisin sanoa et Tunturihauta yhdistää meijä kaks edellistä levyä. Ikäänkuin eka levyn melodisuus ja toka levyn raskuus tapaavat toisensa”, Ikonen pohtii.

Musiikintekijä kokee, ettei näitä asioita tule säveltäessä tietoisesti miettineeksi, vaan kyse on luonnollisesta kehityksestä.

Verikalvan biiseissä lauletaan juhlimisesta, juomingeista ja krapulan voittamisesta.

”Teemat on pysynyt kutakuinkin samana kaikilla levyillä. Juhlimine, juopottelu ja rapulat on yks, mut on sielä myös taistelua, ja hieman synkempääkin kamaa”, vokalisti kuvailee.

Ikonen nostaa esille Talven Varjot -nimisen kappaleen.

”Sen tekstit yksinkertaisesti sai inspiraation Suomen talvesta, joka hemmetti vieköön pakotti joka ikinen kerta kaivamaan auton lumesta useita kertoja päiväsä ku lähti töihin, kauppaan tai mihi tahansa.”

Ylpeästi suomeksi ja ouluksi

Alusta asti Verikalvalle oli itsestäänselvää, että laulukielenä on suomi ja oulun murteella.

Jani Ikonen tietää, että suomenkieliselle folk-metallille on markkinoita sekä Suomessa että ulkomailla. Tämän yhtye on saanut huomata palautteiden ja keikkapyyntöjen muodossa.

”Suomen kieli oli iha alusta asti se juttu. Sanotukset teen ihan niinkö puhunkin, eli Oulun ja suomen sekotusta koska se on luontevaa kirjoittaa ja laulaa. Se myös istuu meijä musiikkiin ihan täysillä”, Ikonen kehuu.

Yhtye tähtää myös kansainvälisille lavoille.

”Ulkomaan lavat on vielä kokematta vaan sinne me tähätään ja osutaan. Elokuussa esiinnytään Liettuassa. Livemusiikki on meille kaikille tän homman nimi”, Ikonen naulaa.

Livenä ja Tunturihauta-levyllä kuullaan vain Verikalvan jäsenten laulua ja soitantaa.

”Levy nauhotettiin Space Studiosilla, joka muutti Tuirasta Hiukkavaaraan siinä samalla. Levyä oli äänittämässä aivan loistavat Janne Huotari, Sakari, Sakke, Kuusisto ja Henri Arvola. Masteroinnin hoiti Svante Forsbäck Chartmakersilla.”

Hehkutettu metallipaketti

Tammikuussa julkaistun levyn saama palaute ja arviot ovat olleet varsin suitsuttavia.

”Palautteet ja arviot on ollu kyl aivan mielettömän hyviä. Aina se vähä jännittää, mut ei niitä kannata liikaa kelata. Onhan se aivan mahtava tunne ku tullaan sanoo et en kuuntele metallia mut tuo teijä levy on kovvaa kammaa”, Ikonen riemuitsee.

Hyvä vastaanotto ja positiivinen palaute on lisännyt intoa ja paloa päästä esiintymislavoille.

Verikalvan muusikot ovatkin harjaantuneita live-esiintyjiä.

Basisti Sami Knuutinen soittaa myös Quake the Earth -bändissä. Kosketinsoittaja Jussi Sauvola on mukana muun muassa Catameniassa.

”Catamenian lisäksi tosiaan louhin Armada Northissa, minkä kanssa ensimmäinen EP on sorvin alla”, Sauvola vinkkaa.

Känkkyä pöytään

Verikalvan jäsenet käyvät tahoillaan päivätöissä.

”Bändi antaa pienen irtioton aina arjessa ku töitte päälle käyää vähä louhimasa Hiukkavaarasa kamat tiukaksi keikkoja varten”, Ikonen myöntää.

Ennen Verikalvaan liittymistä kitaristi Jussi Heikkilä teki useamman vuoden hääbändikeikkoja.

”Pikkuinen loikka iteltäni ikivihreiden ja valssien soittamisesta Kalpaan”, kitaristi kuvaa.

Kiipparisti Jussi Sauvola toteaa, ettei ouluksi laulettu kaljametalli soi albumilistoilla.

”Pakko se on normaalia kasista nelijään duunia myös ohessa painaa”, hän tietää.

Sauvolan mielestä on mahtava nähdä, että metallimusiikkia arvostetaan Suomessa.

”Mutta ei tällä känkkyä pöytään tuua”, muusikko ymmärtää.

Oulu on Suomen paras

Sanoittaja Ikonen miettii, että Oulussa ikänsä asuneina he eivät usko, että muualla olisi toisin tai paremmin. Oulu on aivan hyvä ja sopiva muusikoille ja musiikintekijöille.

”Bändi kasaan, soittamaan, levyttään ja keikoille”, Ikonen rohkaisee.

Ainoastaan välimatkat voisivat olla lyhyemmät.

”Täältä keikoille saa matkustaa muutaman tunnin enemmän, ja ehkä vähä kalliimpaaki. Vaan ei se meitä haittaa, ollaan totuttu jo”, laulaja hymyilee.

Kosketinsoittaja Jussi Sauvolalla on Oulusta samanlaisia positiivisia ajatuksia.

”Kyllä Oulu on meikästä Suomen paras kaupunki. On mahtavaa esimerkiksi Helsingin keikoilla kun ne on ohi ja pääsee takasin ihmisten ilmoile Ouluun”, hän tykkää.

Sauvola kokee Oulun muusikoiden yhteishengen erittäin hyväksi.

”Oulun muusikkojen parisa on mahtava meininki ja baarisaki tulee pelekästään tuttuja vastaan.”

Esiintymispaikkoja saisi kuitenkin olla lisää.

”Oulusa vois kyllä ehottomasti olla enemmän keikkapaikkoja vähän pienemmillekki metallibändeille”, hän toivoo.

Kotikylän festarilavoille

Verikalpa esiintyy lauantaina 18. kesäkuuta Metal Capital Festivalilla Oulussa. Kyseessä on Suomen suurin metallifestivaali, joka järjestetään Äimäraution raviradalla 17.-18. kesäkuuta.

Oululaisbändi nousee lavalle festari-lauantaina jo klo 13, eli he polkaisevat käyntiin toisen festaripäivän.

”Me ollaan hyvin energinen livenä, viihdyttävä. Mut se nyt johtuu siitä ku livehommat on se meijä juttu ja jota me halutaan tehä”, Ikonen painottaa.

Metal Capital Festivalilla esiintyvät myös muun muassa Sonata Arctica, Diablo, Before the Dawn, Ill Niño, Soilwork, Kreator ja Dragonforce.

”On aivan tajuttoman mahtava juttu et päästään soittaan Metal Capital Festivalille. Iso festari kotikylillä niin ei voi olla toimimatta. Pitkä aika ku viimeksi soitettu Oulussa muutenkaa niin aika specialkeikka kyseessä”, Ikonen lupaa.

Verikalpa soittaa myös Hiukkafesteillä, Oulun Hiukkavaarasa 20. elokuuta.

”Että sinne siis kaikki!”, Ikonen kutsuu.

Kosketinsoittaja Jussi Sauvola kertoo tunnelman olevan katossa, kun orkesteri pääsee vihdoin palaamaan takaisin keikkalavoille.

”Äimärautiolla eturivin kannattaa varautua kunnon hilsemyrskyyn ku Verikalvan tukat ja parrat pääsee taas pyörimään”, Sauvola takaa.

 

 

Kolmannen levynsä julkaissut Verikalpa lupaa vetää kovat Oulun keikat 18. kesäkuuta Metal Capital Festivalilla ja 20. elokuuta Hiukkafesteillä. Kuva: JKakko Stillvid

Lue myös

Lue lisää aiheesta