Siirry suoraan sisältöön

Oulujokisarja, osa 1: Toinen maailmansota hidasti Merikosken voimalaitoksen rakentamista

9.8.2021

Mun Oulu aloittaa Oulujokisarjan. Ensimmäinen osa käsittelee sen jokisuun suurimman tuntomerkin, eli Merikosken voimalaitoksen, historiaa.

Merikosken voimalaitoksen rakentamiselle oli edellytyksenä vesioikeuslain muuttaminen vuonna 1939. Sen jälkeen toinen maailmansota vaikeutti rakennustöitä. Työt keskeytyivät talvisodan aikana, mutta rakentaminen oli mahdollista esimerkiksi sotavankien työpanoksen avulla jatkosodan aikana. Merikosken voimalaitos valmistui lopulta vuonna 1954.

Merikosken voimalaitoksen kauneuspatoja rakennettiin vuonna 1953. Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museo. Uuno Laukan kokoelma.

Voimalaitosten rakentamisen taustalla oli sähkön käytön lisääntyminen 1800-luvun lopulla. Oulun tärkeimmät kadut valaistiin vielä tuolloin petrolilampuilla, jotka savuttivat. Petrolilamput oli siitä syystä määrä korvata sähkövalolla. Ensimmäiset sähköiset katuvalot sytytettiin Oulussa vuonna 1889, jolloin perustettiin myös Oulun kaupungin sähkölaitos. Kiikeliin oli rakennettu höyrykäyttöinen voimalaitos.

Sähkön tarve lisääntyi, koska teollisuus tarvitsi sähköä ja myös yksityisasuntojen liittäminen sähköverkkoon yleistyi 1900-luvun alussa. Ajatus voimalaitoksen rakentamisesta Merikoskeen oli esillä 1890-luvulla, mutta ennen Merikosken voimalaitosta oli tarkoitus rakentaa Lasaretinväylän voimalaitos. Joen rannasta kuitenkin varattiin alue voimalaitosta ja kanavaa varten Tuiran asemakaavassa vuonna 1914. Suunnitelmat valmistuivat lopulta vuonna 1925.

Vesioikeuslakia täytyi muuttaa

Merikosken voimalaitoksen rakentaminen lykkääntyi eri syistä. Yksi syy oli hankkeen kalleus. Toinen syy pohjautui vuoden 1902 vesioikeuslakiin. Kalastusviranomaiset vastustivat voimalaitoshanketta vedoten vesioikeuslakiin, joka ei sallinut lohi- ja siikapitoisten jokien sulkemista. Merikoskessa oli lohipatoja ja tervaveneiden vetoväylä silloin, kun voimalaitosta suunniteltiin kyseiselle paikalle.  

Merikosken voimalaitoshanke eteni jälleen 1930-luvulla, jolloin uusi valtion koskitoiminta esitti yleissuunnitelman Oulujoen rakentamiseksi. Tässä suunnitelmassa oli mukana myös Merikosken säännöstely. Vesioikeuslain muuttaminen toukokuussa 1939 oli edellytys sille, että voimalaitoshanke voitiin toteuttaa. Lain muuttaminen mahdollisti kiinteän padon rakentamisen Merikoskeen. Rakentajalle ei määrätty velvoitetta kalatien rakentamiseksi, jos se aiheutti kohtuuttomia rasituksia.

Miehiä Merikosken voimalaitoksen patotyömaalla 1940-luvulla. Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museo. Uuno Laukan kokoelma.

Oulun kaupunginvaltuusto päätti Merikosken voimalaitoksen rakentamisesta 1. elokuuta 1939. Maarakennustyöt aloitettiin syksyllä 1939, mutta toisen maailmansodan tapahtumat keskeyttivät voimalaitoksen rakentamisen. Reserviläiset kutsuttiin palvelukseen Suomessa ensin lokakuussa 1939, minkä jälkeen talvisota syttyi Suomen ja Neuvostoliiton välillä 30. marraskuuta 1939.

Suunnittelukilpailu järjestettiin sodan varjossa

Merikosken voimalaitoksen rakennustyöt jatkuivat sen jälkeen, kun talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Voimalaitoksen rakennustoiminta järjesti tässä vaiheessa suunnittelukilpailun, johon oli kutsuttu arkkitehdit Alvar Aalto ja Bertel Strömmer.

Kun arkkitehtien laatimat kilpailuluonnokset valmistuivat, toimikunta antoi Aallon tehtäväksi laatia Oulujoen suistoalueen asemakaava ja Strömmer sai tehtäväkseen suunnitella Merikosken voimalaitoksen julkisivun. Aallon koskikeskussuunnitelma toteutui lopulta vain osittain.

Suomesta tuli taas sotaa käyvä maa 25. kesäkuuta 1941, kun Suomen ja Neuvostoliiton välinen jatkosota syttyi. Merikosken voimalaitoksen rakennustyöt eivät keskeytyneet sillä kerralla. Jatkosota kuitenkin hidasti voimalaitoksen valmistumista, koska materiaalista ja työvoimasta oli pulaa. Voimalaitostyömaalla tarvittiin insinöörejä ja erityisen paljon ruumiillisen työn tekijöitä. Työntekijöinä oli paljon vanhempia miehiä ja naisia, koska nuoret miehet olivat rintamalla.

Merikosken voimalaitoksen koneiden asennustyö oli käynnissä vuonna 1948. Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museo. Uuno Laukan kokoelma.

Sotavangit asuivat Merikosken parakeissa

Suomessa oli työvoimapula jatkosodan aikana, mistä syystä neuvostoliittolaisia sotavankeja työskenteli myös Merikosken voimalaitoksen kanavan louhintatyömaalla. Ainakin 136 sotavankia asui Merikosken työmaaparakeissa vuonna 1942. Sotavankileiri 19 oli Oulussa jatkosodan aikana.

Oulun yliopiston tutkijan, dosentti Marianne Junilan mukaan tutkimus on osoittanut, että kuolleisuus kasvoi sotavankileireillä Suomessa jatkosodan aikana. Se johtui huonoista oloista ja elintarvikkeiden, vaatteiden, suojan ja terveydenhuollon puutteesta. Maatiloilla työskennelleillä sotavangeilla oli paremmat olot.

”Edellisen perusteella sotavankityövoima ei liene ollut fyysisiltä edellytyksiltään siviilityövoiman veroista”, Junila arvioi.

Jatkosota päättyi Suomen ja Neuvostoliiton väliseen välirauhansopimukseen 19. syyskuuta 1944, minkä jälkeen myös Oulussa olleet sotavangit palautettiin Neuvostoliittoon. Reserviläiset palasivat Merikosken voimalatyömaalle jatkosodan jälkeen, jolloin työntekijöiden määrä kasvoi. Kyseisellä työmaalla oli keskimäärin 600 työntekijää sodanjälkeisinä vuosina.

Merikosken voimalaitoksen suurimmat rakennustyöt päättyivät vuonna 1947, minkä jälkeen voimalaitoksen ensimmäinen generaattori käynnistettiin seuraavana vuonna. Toinen generaattori otettiin käyttöön vuonna 1950 ja kolmas generaattori otettiin käyttöön vuonna 1954, jolloin voimalaitos oli valmis.

 

Suuri maisemaa hallitseva 1940-50-lukujen monumentti eli Merikosken voimalaitos, tänä päivänä eli vuonna 2021. Kuva: Petri Isoniemi.

Liittyvät sisällöt

Lue lisää aiheesta