Siirry suoraan sisältöön

Oulu2026 uuden säätiön puheenjohtaja Risto Ruohonen: Tämä on mahdollisuus, jonka koen myös oppimisprosessina itselleni

5.10.2021

Oulun kulttuurisäätiön puheenjohtajaksi on nimetty Risto Ruohonen, valtiotieteiden maisteri, joka työskenteli Kansallisgallerian pääjohtajana, kunnes hän jäi eläkkeelle elokuussa.

Oulun Risto Ruohonen näkee vilkkaana yliopistokaupunkina, jossa tehdään aktiivista kaupunkikehittämistä. Hän on vieraillut kaupungissa töitten ja harrastusten parissa mutta sanoo liioittelevansa, jos väittäisi olevansa täysin tuttu kaupungin kanssa. Puheenjohtajuutensa hän aloittaa positiivisen uteliaalla mielellä. 

”Tämä on hieno mahdollisuus, jonka koen myös oppimisprosessina itselleni.”   

Oulun kulttuurisäätiö vastaa Euroopan kulttuuripääkaupungin toiminnasta. Ruohonen korostaa, että tittelin voittamisessa on yhtä juhlavuotta laajempia mahdollisuuksia. Turun ja Helsingin kulttuuripääkaupunkivuodet jättivät pysyviä muutoksia ja arvoja, jotka elävät edelleen.  

”Kulttuuripääkaupunki on iso kehittymisen mahdollisuus kaupungille, kaupunkilaisille ja eri alojen toimijoille. Se antaa mahdollisuuden tehdä asioita isosti ja antaa luvan tehdä eri tavoin – se vaatii myös rohkeutta.”  

Euroopan valloitus ei ole helppoa

Euroopan kulttuuripääkaupungin toiminta ylettyy nimensä mukaisesti laajasti Eurooppaan. Euroopan valloittaminen ei ole helppoa, mutta Ruohonen uskoo pohjoisen aidot ominaisuudet sekä kulttuuri ja luonto yhdistettynä teknologiaan herättävän mielenkiinnon.  

”Kiinnostus herätetään paikallisten juurien voimalla. Kun Oulu2026-aluetta katsotaan idästä länteen, mielenkiintoisten asioiden kirjo on laaja luonnosta teknologiaan. Taiteen ja kulttuurin vahvuus on paikallisuudessa ja alueen omalaatuisuudessa.” 

Oulu2026 pääteema kulttuuri-ilmastonmuutos saa Ruohoselta kiitosta. 

”Teema on oivaltava ja se antaa mahdollisuuksia tarkkailla kokonaisuutta globaalin ilmastonmuutoksen näkökulmasta sekä jokaisen omasta, henkilökohtaisesta näkökulmasta – millainen on oma muutos. Kaikki tähtäävät hyvään elämään.” 

Säätiö aloittanee vuoden 2022 alusta

Hallituksen varapuheenjohtajaksi nimettiin Päivi Laajala, Oulun kaupunginjohtaja. Jäseniksi nimettiin Emilie Gardberg, Sibelius-Akatemian dekaani, Reima Loukkola, Osuuskauppa Arinan hallintojohtaja, Tytti Määttä, Kuhmon kaupunginjohtaja, Jouko Niinimäki, Oulun yliopiston rehtori, Elena Näsänen, mediataiteen taiteilijaprofessori ja Cay Sevon, valtiotieteiden tohtori.

Hallitus ohjaa säätiön hallintoa ja toimintaa sekä vastaa säätiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä. Ensimmäisen hallituksen toimikausi kestää vuoden 2024 vuosikokoukseen saakka. Kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen säätiö rekisteröidään ja säätiö aloittanee toimintansa vuoden 2022 alussa.

 

Risto Ruohonen on työskennellyt myös teatterijohtajana ja hallintojohtajana Helsingin ja Lahden kaupunginteattereissa sekä valtion kulttuurihallinnon tehtävissä. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Lue myös

Lue lisää aiheesta