Siirry suoraan sisältöön

Oulu sodissa – vanhat valokuvat nyt nähtävillä mobiilisovelluksessa

23.3.2021

Oulu sodissa Citynomadi-karttasovellus vie katsoja kuvalliselle matkalle sota-ajan Ouluun. Pääosassa ovat talvisodan ja jatkosodan aikana otetut valokuvat. Oulu sodissa -reitillä pääsee näkemään, miltä kaupungissa näytti ja miten täällä toimittiin sotien aikana.

Historiallisten mustavalkokuvien kautta on häkellyttävää nähdä tuttu kaupunki, sen kadut ja rakennukset vihollisen pommikoneiden moukaroinnin jälkeen.

Sota-aikaisia hetkiä katsellessa tulee väistämättä miettineeksi paitsi ihmiskohtaloita, myös sitä, missä paikassa kuvat on otettu. Miltä paikka näyttää tänä päivänä? Näistä ajatuksista lähti rakentumaan Citynomadi-sovellus, jonka nimenä on Oulu sodissa – valokuvat kertovat.

Sovellukseen ladatut valokuvat on taustoitettu historiateksteillä. Näin Oulun sota-aika avautuu niillekin, joille aihe ei ole entuudestaan tuttu. Lisäksi kohteisiin on merkitty lähteitä, joiden avulla aihepiiristä saa syventävää tietoa.

Kirkkokatu 15-17 pommitusten jälkeen vuonna 1944.

Arkistossa mittava määrä kuvia

Pohjois-Pohjanmaan museon kuva-arkistossa, lähinnä valokuvaaja Uuno Laukan kokoelmassa, on mittava määrä sota-aikaan sijoittuvia valokuvia. Osa kuvista on otettu rintamalla, jossa Laukka toimi TK-kuvaajana.

Osa kuvista sijoittuu Ouluun, missä siviilit joutuivat osallisiksi sotatoimista, lähinnä pommitusten ja ilmahyökkäysten muodossa.

Paitsi siviilejä, näkyy sota-aikaisissa valokuvissa myös sotilaita. Oulussa toimi useita esikunta- ja huoltoyksiköitä. Talvisodan aikana kaupungissa oli yli 300 amerikansuomalaista ja noin 1 000 tanskalaista vapaaehtoista.

Jatkosodan aikana oululaiseen katukuvaan toivat vaihtelua tuhannet saksalaiset sotilaat. Oulu oli tärkeä kauppakulkusatama, jonka kautta pohjoisen rintamille toimitettiin tavaraa ja sotavoimia. 

Mukana myös ennennäkemättömiä otoksia

Pohjois-Pohjanmaan museon kuva-arkiston kuvien lisäksi sovelluksessa on käytetty vapaassa käytössä olevia SA-Kuva -kuvia sekä sanomalehti Kalevan arkiston kuvia, joiden nykyinen sijaintipaikka on Museoviraston hallinnoima Journalistinen kuva-arkisto.

Mukana on myös Europeana-palvelusta löytyneitä ennen näkemättömiä kuvia tanskalaisista vapaaehtoisista Oulussa sekä professori Kalle Päätalon arkiston kuvia.

Citynomadi on Suomessa kehitetty karttasovellus. Nomadi-reittejä löytyy ympäri maailmaa – aina kaupunkiympäristöistä luonnon rauhaan.  Reiteille pääsee nettiselaimen ja maksuttoman sovelluksen avulla. Reitteihin voi tutustua paikan päällä tai vaikka kotisohvalta käsin.

 

 

Syyskuussa 1944 otetussa kuvassa ihmiset hakeutuvat suojaan ilmahälytyksen soidessa. Mobiilisovellus esittelee talvisodan ja jatkosodan aikana otettuja kuvia Oulussa.

Lue myös

Lue lisää aiheesta