Siirry suoraan sisältöön

Oulu Sinfonia suuntaa syksyyn – ilmaiskonsertti luvassa esimerkiksi Hupisaarilla

10.8.2023

Oulu Sinfonian elokuu on jo täydessä vauhdissa. Orkesterin varsinaiset kausikonsertit alkavat Musiikkikeskuksessa torstaina elokuun 31. päivänä kapellimestari John Storgårdsin johdolla. Sitä ennen musiikkia voi kuulla esimerkiksi Hupisaarten kesäteatterissa tai kauppakeskus Valkeassa.

Vastikään Iso-Britannian yleisradioyhtiön orkesterin BBC Philharmonicin ylikapellimestarina aloittanut John Storgårds tuo Muistoja-konsertissa Madetojan saliin tyylilleen uskollisen ohjelman, jossa kuullaan paitsi nykymusiikkia myös marginaaliin jääneitä klassikoita. Konsertin solistina on Kari Kriikku, joka tulkitsee Jukka Tiensuun Missa klarinetille ja orkesterille.

60-vuotispäiviään tänä vuonna viettävä Storgårds esiintyy myös 1. syyskuuta Tulindbergin salissa Viulun vuosisadat -konsertissa – tällä kertaa viulistina. Pianoa ja cembaloa kamarikonsertissa soittaa Jouko Laivuori.

Orkesteri tulee kuulijan luo

Oulu Sinfonian syksyyn kuuluu nyt jo perinteeksi muodostunut vierailu torstaina 17. elokuuta Hupisaarten kesäteatterissa. Taiteiden yöhön kuuluvassa kokonaisuudessa nautitaan kolme eri kattausta ylikapellimestari Rumon Gamban johdolla ja kuullaan orkesterin syyskauden kuulumisia. Konsertteihin on vapaa pääsy.

Yleisöllä on mahdollisuus ostaa syyskauden konserttilippuja paikan päältä. Solisteina loistavat Oulu Sinfonian konserttimestari Mikko Sorri sekä pasunisti Jukka Myllys, joka esittelee taitojaan baritonitorven ääressä.

Orkesteri on aina pitänyt tärkeänä sitä, että nekin, jotka syystä tai toisesta eivät pysty osallistumaan konsertteihin Madetojan salissa, saavat nauttia muusikoiden esityksistä. Kaupunkilaisia jo vuosien ajan ilahduttanut perinne jatkuu jälleen elokuussa, kun Oulu Sinfoniasta muodostetut kokoonpanot esiintyvät eri puolilla Oulua, esimerkiksi kauppakeskus Valkeassa puhallinorkesterin maksuton konsertti kuullaan 25. elokuuta.

Lisätietoja Oulu Sinfonian syyskaudesta tästä linkistä.

 

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Oulu Sinfonian syksyyn kuuluu nyt jo perinteeksi muodostunut vierailu torstaina 17. elokuuta Hupisaarten kesäteatterissa. Kuva: Carita Forsman

Lue myös

Lue lisää aiheesta