Siirry suoraan sisältöön

Oulu Pride ry peräänkuuluttaa vastuuta vihapuheeseen sosiaalisessa mediassa

6.5.2021

Oulu Pride ry ottaa vahvasti kantaa oululaisen laulavan poliisin Petrus Schroderuksen kommenttiin Facebook-profiilissa. Yhdistys pitää lauseita pride-väkeä loukkaavana ja odottaa Oulun Poliisilta kannanottoa ja irtisanoutumista kommenttiin.

Oulu Pride ry tuomitsee oululaisen poliisin Petrus Schroderuksen taannoisen kommentoinnin henkilökohtaisessa Facebook-profiilissaan. Kommentissa Schroderus oli kuvannut Prideä myötähäpeää aiheuttavaksi friikkisirkukseksi, ja syyttää kulkueisiin osallistuvia käytöstapojen ja siveellisyyden puutteesta.

Sittemmin kyseinen teksti on piilotettu tai poistettu, mutta kuvakaappaus siitä on jäänyt kiertämään sosiaaliseen mediaan. Schroderus ei ole myöskään kommentoinut lauseitaan.

“Oulu Pride on saanut Oulussa hyvän vastaanoton, vahvistaen kaupungin imagoa yhdenvertaisena elinympäristönä meille kaikille. Olemme myös tehneet ansiokkaasti yhteistyötä Oulun poliisin kanssa, ja toivon, etteivät tämäntyyppiset yksittäisen poliisin kommentit vaaranna yhteistyön aikaansaama turvallisuuden tunnetta”, huomauttaa Oulu Priden tuottaja Martu Väisänen.

Yhdistys katsoo, että Schroderus loukkaa Oulu Pride ry:tä, jonka järjestämä vuosittainen pride-tapahtuma kulkueineen juhlistaa yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Oulu Pride ry on tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja kantelun yhdenvertaisuusvaltuutetulle sekä käynyt keskusteluja Oulun Poliisin kanssa. Yhdistys on toivonut Oulun Poliisilta kannanottoa ja irtisanoutumista Petrus Schroderuksen somessa levinneeseen kommenttiin.

Yhdenvertaisuus tervetullutta kaupunkikuvaan

Yhdistyksestä todetaan, että viranomaisilla on lakisääteinen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja puuttua kaikenlaiseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaan syrjintään ja häirintään.

”Esitetty kommentti vähentää perustavanlaatuisesti luottamusta poliisiin, ja lisää rikosten uhreiksi joutuvien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen turvattomuutta Oulun seudulla”, tiedottaa Oulun Pride ry.

“Koska tässä on kyseessä oululaisen poliisin kirjoittama kaikkea pride-väkeä loukkaava teksti, ei voi olla ajattelematta, että tämä olisi suora hyökkäys nimenomaan Oulu Pride ry:n toimintaa kohtaan”, tulkitsee Oulu Pride ry:n puheenjohtaja Minna Pallari.

Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi pitää Oulu Priden olemassaoloa ja tapahtumia tervetulleina, raikkaina ja yhdenvertaisuutta edistävinä tekijöinä oululaisessa kaupunkikuvassa.

”Oulu haluaa ehdottomasti olla tasavertaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoja kunnioittava suvaitsevaisuuden kaupunki, myös jatkossa”, hän kommentoi.

Pride-tapahtumat ja -kulkue ovat Oulussakin lisänneet yhdenvertaisuutta ja suvaitsevaisuutta edistävää ilmapiiriä. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Lue myös

Lue lisää aiheesta