Siirry suoraan sisältöön

Oulu-opiston kursseja nyt Solmun uusissa tiloissa Kiimingissä

11.11.2021

Oulu-opisto on saanut käyttöön lisätilaa Kiimingistä. Entisen kunnanviraston aulatiloissa on valmistunut remontti ja ne on otettu opiston käyttöön tänä syksynä. Uudet tilat on nimetty Solmuksi ja ne pitävät sisällään muun muassa luokkatilan ja kutomon.

Remontin suunnittelu entisiin kunnanviraston tiloihin aloitettiin toukokuussa 2021 ja itse remontti päästiin aloittamaan kesäkuussa. Remontin valmistuttua elokuussa on tiloihin viety syksyn mittaan uusia kalusteita ja tehty pieniä viilauksia, jotta tilat on saatu opetuskäyttöön. Nyt tilat ovat valmiit ja ensimmäiset kurssit on päästy aloittamaan. Virallisia avajaisia tai avoimien ovien päiviä vietetään myöhemmin ensi keväänä.

 Solmun tiloissa on hyvät tilat vaikka kutoa mattoa.

Uudet tilat mahdollistavat sekä päivä-, että ilta-aikaan tapahtuvaa kurssitoimintaa. Solmussa on jo käynnistynyt yksi kurssi kankaankudonnasta, sekä yksi lasten käsityöryhmä. Marraskuun lopussa aloittaa kädentaitojen päiväryhmä. Uusien kurssien suunnittelu tiloihin on käynnissä parhaillaan ja kevätkaudella on tiedossa ainakin uusia kädentaitoaineiden kursseja.  Laaja-alaisten kädentaitojen kurssien lisäksi tiloissa on mahdollista toteuttaa myös muuta kurssitoimintaa, kuten kielten opetusta tai keskusteluryhmiä.

Solmu löytyy osoitteesta Lempiniementie 2 A. Paikka on hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Piha-alueelta löytyy runsaasti parkkipaikkoja, myös ihan oven vierestä. Autolla pääsee Kuusamontietä keskustasta noin 20 minuutissa ja myös linja-autot kulkevat vierestä.  

Kiimingin Lempiniementie 2A:ssa nyt sijaitseva Oulu-opiston Solmu sai lisätilaa entisen kunnanviraston aulatiloista.

Lue myös

Lue lisää aiheesta