Siirry suoraan sisältöön

Oulu koronavirusepidemian leviämisvaiheessa – maskeja suositellaan etenkin rokottamattomille

10.11.2021

Oulun on siirtynyt koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen. Kaupungin johtoryhmä sekä alueellinen koordinaatioryhmä ovat päätyneet suosittamaan maskien käyttöä etenkin rokottamattomien kohdalla.

Uusi suositus korostaa maskin käyttämisen tärkeyttä etenkin sellaisille henkilöille, jotka eivät ole ottaneet koronarokotetta. Sellaisille henkilöille, joilla ei ole täyttä rokotesuojaa, maskin käyttöä suositellaan aina julkisissa sisätiloissa liikuttaessa.

Rokotettujen henkilöiden suositellaan käyttävän maskia oman harkinnan mukaan julkisissa sisätiloissa, joissa on pidemmän aikaa paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Tällaisia tilaisuuksia ovat esimerkiksi yleisötilaisuudet.

Riippumatta rokotesuojasta maskin käyttöä suositellaan edelleen kaikille henkilöille matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. Myös joukkoliikenteessä maskia tulisi käyttää, etenkin ruuhka-aikana.

Tilanne huonontunut

Epidemiatilanne on kehittynyt alueella jälleen huonompaan suuntaan, ja sairaalahoidon tarve on kasvussa. Myös tartunta- ja ilmaantuvuusluvut ovat korkealla tasolla.

”Nykyisten mittareiden valossa sairaalakuormitus on yksi tärkeimmistä epidemiatilanteesta kertovista tekijöistä. Erityisesti perusterveydenhuollossa sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä on nyt kasvussa, vaikka toistaiseksi sairaaloiden kapasiteetti riittääkin hyvin”, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala kommentoi.

Samaan aikaan rokotuskattavuusluvut eivät nouse toivottuun tahtiin. Tällä hetkellä toisen rokotuksen saaneita on 76 prosenttia alueen yli 12-vuotiaista asukkaista.

”Mitä enemmän meillä on rokottamattomia ihmisiä, sitä suurempi on riski myös sairaaloiden kuormittumiselle. Meillä on yhä suuri määrä rokottamattomia, iäkkäitäkin ihmisiä, joiden riski joutua sairaalahoitoon koronaan sairastuttua on korkea. Näiden ihmisten rokottautuminen olisi nyt äärimmäisen tärkeää”, Nevala kommentoi.

Voimassa ovat myös korona-ajan yleiset turvallisuusohjeet hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Sairaana tulee jäädä kotiin sairastamaan.

Päätökset leviämisvaiheeseen siirtymisen vaikutuksista ravintolarajoituksiin ja koronapassin mahdolliseen käyttöönottoon tekee valtioneuvosto.

Koronapandemia ei ole vielä ohi. Tilanteen huonontumisen takia, maskeja suositellaan niille, joilla ei ole rokotussuojaa ja kaikille paikoissa, joissa turvavälien pitäminen on mahdotonta, kuten ruuhkaisissa joukkoliikennevälineissä. Kuva: arkisto/Sanna Krook

Lue myös

Lue lisää aiheesta