Siirry suoraan sisältöön

Oulu ja yliopisto - kohtalotovereita

26.5.2020

Näkökulman kirjoittajat ottavat kantaa ajankohtaisiin asioihin.

Oulun historia on suomalaisen sivistyksen ja koulutuksen historiaa. Oulun koulun historia kertoo kuinka jo vuonna 1609 pohjoinen Oulu kääntyi kuningas Kaarle XIV puoleen pyytäen lupaa perustaa koulu Ouluun. Oulun triviaalikoulua ovat käyneet J.L.Runeberg, Sakari Topelius, J.V. Snellman ja monet muut historiamme merkkihenkilöt.

Historiaa on sekin, että Oulussa organisoitiin kenties Suomen ensimmäinen koulukokeilu. Vuonna 1890 Ouluun perustetettiin kokeilumielessä koulu "heikkolahjaisille ja pahantapaisille ". Kokeilu epäonnistui, sillä "pahantapaiset" saivat vallan koulussa ja opettajat kieltäytyivät tulemasta sinne edes lisäpalkan houkuttelemana.

Sivistyksen historiaa tehdään tänäänkin, kun vilkkaan kansalaiskeskustelun aiheena on Oulun kaupungin ja yliopiston kohtalonyhteys.

Olemme kohtalotovereita: Oulu ja Oulun yliopisto. Oulun ja koko Pohjois- Suomen tulevaisuus on kytketty yliopiston menestykseen. Siksi keskustelu juuri nyt on tärkeää. Keskustelussa on valitettavasti ollut turhiakin kierroksia kuten uhkailut hankeen vastustuksen ympärille syntyvästä "kansanliikkeestä" ja sen ympärille syntyvästä merkkihenkilöiden "tulivoimasta".

Tutkimus, koulutus ja sivistys ratkaisevat - ei enempää eikä vähempää kuin Suomen, Euroopan ja koko maailman tulevaisuuden. Koulutus ja sivistys on nähtävä innovaatioiden ja talouden näkökulmasta, mutta ennenkaikkea hyvän elämän näkökulmasta. Kun tietää enemmän, luulee vähemmän.

Yliopiston hallituksen hanke käynnistää hankesuunnittelu keskustakampuksen sijoittamiseksi Raksilaan on tulevaisuushanke. Se ei tapahdu sormia napsauttamalla vaan vie vuosia, ehkä vuosikymmeniä. Koko hankkeen voi tiivistää ajatukseen: houkutteleva yliopisto, elävä Oulun keskusta. Olen vakuuttunut, että kaikki haluavat vetovoimaista yliopistoa, mutta myös nykyistä elävämpää Oulun kaupunkikeskusta. Ne yhdessä ovat kuin sisko ja veli.

On päivänselvää, että yliopiston vetovoima perustuu tieteen, tutkimuksen ja opetuksen korkeaan tasoon, mutta myös yliopiston sijainnilla on merkitystä, kuten professori Kyösti Oikarinen Kalevassa kirjoitti.

Oulu ei ole kaupunkina niin vetovoimainen kuin mihin me kantaoululaiset haluaisimme uskoa. Kaupungin keskusta on luvalla sanoen ruma, eloton ja hahmoton.

Hankkeen idea on moderni keskustakampus, missä on mahdollista toteuttaa myös hiilineutraalisuus liikkumisessa ja asumisessa. Tämäkin yksityiskohta toteutuessaan voi olla merkittävä tulevaisuuden vetovoimatekijä.

Pidän myös ajatuksesta, että yliopisto olisi nykyistä enemmän osa tavallisten oululaisten ihmisten elämää ja osa koko elämän kestävää uuden oppimista. Nykyisin yliopisto näyttäytyy kaupunkilaisille lähinnä Kalevan uutisissa, kun joku merkkihenkilö käy puhumassa Saalasti-salissa. Yliopisto keskellä kylää toisi uutta luovaa energiaa kenties laajemmaltikin.

Olisi toivottavaa, että oululaiset kunnallispoliitikot ymmärtäisivät Oulun ja Oulun yliopiston kohtalonyhteyden ja kokonaisuuden. Toivoisin myös, että nuoret opiskelijat ja lukiolaiset osallistuisivat keskusteluun. Heitähän tämä koskee.

Liisa Jaakonsaari, kansanedustaja ja meppi. Oulun yliopiston hallituksen jäsen vuodesta 2019

Kirjoittaja on pitkäaikainen kansanedustaja ja meppi.

Lue myös