Opot auttavat oppilaita uratavoitteiden kirkastamisessa

Ohjaajat Timo Pulkkinen ja Elina Toiviainen auttavat yhdessä nuoria löytämään oman alansa. Kuvat: Anne Peltola

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulussa nivelvaiheen opinto-ohjaajia, eli nopoja, käy tällä hetkellä muutamassa peruskoulussa. Nopo-ohjaaja keskittyy auttamaan toiselle asteelle siirtyviä oppilaita koulun oman opinto-ohjaajan apuna. Oulun nopo-malli on saanut nuorilta hyvää palautetta ja herättänyt kiinnostusta myös muualla.

Ohjausta tiiviissä yhteistyössä

Nivelvaiheen ohjausta tehdään tällä hetkellä yhteistyössä Oulun kaupungin peruskoulujen ja koulutuskuntayhtymä OSAOn välillä. Nopo ja koulun oma opinto-ohjaaja muodostavat tiiviin työparin.

”Nopo-ohjaaja työskentelee yhteistyössä koulun opon kanssa kahdeksannelta luokalta toisen asteen syyslukukaudelle. Suurin osa ohjattavista valitsee ammatillisen koulutuksen, osa menee lukioon ja pieni joukko valmentavaan koulutukseen tai kymppiluokalle”, kertovat Kaakkurin koulun opinto-ohjaaja Timo Pulkkinen ja nopo-ohjaaja Elina Toiviainen OSAOlta.

Onnistuneesta kokeilusta menestysreseptiksi

Oulussa nopo-toimintaa kokeiltiin ensimmäisen kerran vuonna 2016. Tuolloin 90 prosenttia oppilaista koki, että heidän jatko-opintosuunnitelmansa olivat selkiytyneet. Nyt palautekyselyistä tulee täydet 100 prosenttia.

”Yhdessä nopo-ohjaajan kanssa me opot pystymme tarjoamaan oppilaalle mahdollisimman monipuolista ohjausta ja panostamaan tärkeään nivelvaiheeseen”, Timo kertoo.

Nopo-ohjaus täydentää perusopetuksen oppilaan ohjausta ja tarjoaa oppilaalle yksilöllisen mahdollisuuden pohtia omaa koulutuspolkuaan.

”Käyn säännöllisesti koululla. Tapaan useampia oppilailta ohjauksen merkeissä tai käymme tutustumassa toisen asteen oppilaitoksiin. Pidän Timon ajan tasalla oppilaiden tilanteesta ja vaihdamme uusimmat kuulumiset”, Elina kertoo.

Keskustelulla on tärkeä rooli

Nopo-ohjauksessa keskitytään henkilökohtaisiin keskusteluihin.

”Ohjaaja keskittyy jatko-opintoihin, kun taas koulun oman opinto-ohjaajan työhön kuuluu laajemmin oppilaan ohjaukseen liittyviä asioita”, Timo ja Elina kertovat.

”Henkilökohtainen ohjaus vahvistaa oppilaiden tavoitteita ja heidän pystyvyysuskoaan. Käytämme apuna esimerkiksi urapohdintamittaria, ammattikortteja sekä itsearviointityökaluja. Näin saamme selville kiinnostavimmat koulutusalat”, Elina jatkaa.

Jokainen nuori tekee kuitenkin yhteishakuun ja omaan koulutuspolkuunsa liittyvät valintansa itse.

”Ohjauksen menetelmien avulla sekä koulun että nivelvaiheen opo voi tarjota hyödyllistä tietoa päätöksenteon tueksi”, Elina täydentää.

Oppilaitosten kanssa voidaan järjestää vierailuiden lisäksi myös lyhyitä koulutuskokeiluita.

”Tällöin nuori pääsee muutamaksi päiväksi mukaan opiskelemaan ammattialaa. Näin hänelle muodostuu hyvä käsitys siitä, että olisiko ala hänelle sopiva”, Elina toteaa.

Ohjaukselle on tarvetta

Nuorilta saadun palautteen perusteella tieto eri ammateista, vierailut ja tutustumiset ovat olleet hyödyllisiä.

”Nopo-ohjauksesta on eniten hyötyä oppilaalle, jonka koulutuspolku on vielä epäselvä. Nuoret itse ovat kokeneet keskustelut, tutustumiset ja opinto-ohjaajien tuen tärkeäksi, Elina ja Timo kertovat.

Ohjauksen avulla suurin osa on löytänyt oman opiskelualansa tai -paikkansa. Nopo-toiminnalla on myös pystytty estämään opintojen keskeytyksiä.

”Onko hienoa nähdä, että on voinut olla avuksi nuorelle. Nuoren oma innostuminen jatko-opinnoista innostaa myös minua työssäni”, Timo lisää.

Lue myös