Opastetuille kävelykierroksille Pohjolan rengastietä pitkin
Ouluun sekä lähikuntiin pääsee tutustumaan tänä kesänä järjestettävien opastuskierrosten kautta.
Opastettuja kierroksia järjestetään jopa viidellä eri paikkakunnalla: Oulussa, Iissä, Limingassa, Tyrnävällä ja Kempeleessä. Kierrokset jatkuvat läpi kesän, aina elokuun loppupuolelle saakka ja teemavalikoima on ilahduttavan laaja.
”Tänä vuonna saadaan Ouluun uusi kaupungin rikoshistoriaan pohjaava kierros. Tämä on hyvä lisä aiemmin erittäin suosituksi nousseen Kummituksia ja kummallisia kohtaloita -kierroksen rinnalle", kertoo Kirsi Eskola Go Arcticista.
"Limingassa voi kuulla tarinoita Vanhan Limingan julkkiksista ja Iissä vastaavasti Wanha Hamina ihastuttaa niin kauneudellaan kuin historiallaankin. Alueellisten opastuskierrosten lisäksi on aiempien kesien tapaan tarjolla Oulun seurakuntien kanssa toteutettavat, maksuttomat hautausmaakierrokset Oulun hautausmaalla Intiössä sekä Oulujoen hautausmaalla", hän jatkaa.
Tulossa runsas opastuskesä
Go Arctic Oy ja Oulun seudun oppaat ry järjestävät kierrokset yhteistyössä kuntien kanssa.
”Nyt on kaikkien aikojen opastuskesä tulossa, kun saamme kierroksia näin monelle paikkakunnalle. VisitOulun lanseerama Pohjolan rengastie tukee kesäopastuksia täydellisesti”, toteaa Eskola.
Pohjolan rengastien kautta voi suunnitella itselleen sopivimman reitin vaikkapa lähikuntaan päiväreissulle. Rengastien kautta löytyy reitit niin autoilijoille, pyöräilijöille kuin julkiselle liikenteelle.
Kierroksilla noudatetaan terveysturvallisuutta. Kierrosten maksimiosallistujamäärä on rajoitettu ja oppaat käyttävät äänentoistolaitetta, joten turvavälejä voidaan hyvin pitää ja silti kuuluvuus on taattu.
Lisätietoa kierroksista tästä linkistä.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.