Siirry suoraan sisältöön

Nunnia viehättää Oulussa olemisen ja elämisen yksinkertaisuus

27.2.2022

Koskelassa osoitteessa Emäpuuntie 56 ovat vuodesta 2016 alkaen asuneet isossa omakotitalossa Sisar Maria Lucy Irlannista, Sisar Maria Inocenta Puolasta, Sisar Pio Maria Burundista ja Sisar Nazareth Italiasta. Nämä neljä nunnaa kertovat olevansa lähetyssaarnaajia, jotka vaihtavat osoitetta ja maata sen mukaan mikä paikka heille osoitetaan.

Sisar Maria Lucy on toiminut nunnana Italiassa ja USA:ssa. Sisar Nazareth asui aiemmin samassa Motherhouse-yhteisössä Kalkutassa Intiassa kuin Äiti Teresa

Nunnien asu onkin kopio Äiti Teresan vaatteesta, johon hän on ottanut mallin Intian köyhimpien ihmisten vaatetuksesta. 

Naapurusto auttaa lumitöissä

Nunnien Suomen-matka alkoi Helsingistä vuonna -99.

”Koska Pohjois-Suomessa ei ollut nunnia, Oulu osoitettiin meille paikkakunnaksi”, kertoo Sisar Maria Lucy.

Nunnat rukoilevat kuusi tuntia päivässä.

”Rukouksissa suomalaisilla ja Suomella on sydämissämme paikka. Lisäksi ajattelemme rukouksissamme sairaita ja vanhuksia.”

Päivistä kuluu kaksi tuntia kodeissa ja perheissä vierailuun. Se saattaa tapahtua myös tuntemattomien ovikelloa soittamalla ja pyytämällä keskusteluhetkeä. 

”Reaktiot vaihtelevat, mutta aikaa myöten ihmiset tulevat avoimemmiksi”, Sisar Maria Lucy sanoo. 

 

Nunnaluostarin kappelin ikkunat avautuvat oululaiseen kaupunkiluontoon.

Nunnaluostarin päiviin kuuluvat myös kotityöt: ruuanlaittoa, kesällä puutarhaa ja talvella lumitöitä. Iltamessu katolisessa kirkossa on päivien kohokohta. Illallispöydässä jaetaan kuluneen päivän kokemuksia ja virkistytään. 

Suomalaisten avulaisuutta nunnat kiittelevät vuolaasti. Naapurustosta on annettu anteliaasti apua myös tämän talven lumitöihin.

Suomalaiset kuuntelevat 

Asuminen eri maissa tarkoittaa nunnien elämässä myös uusia kieliä ja niiden oppimista. Nyt on siis vuorossa suomi. 

Kielten oppitunneilla kuljetaan Kastellissa ja Toppilassa, kerran myös tällä matkalla eksyen, mutta avuliaat ohikulkijat auttoivat eteenpäin. 

”Suomalaiset ovat hyväsydämisiä, syvällisiä. Luonto merkitsee heille paljon”, Sisar Maria Lucy miettii.

Nykyisillä kotikulmilla neljää sisarta viehättää olemisen ja elämisen yksinkertaisuus. 

”Suomessa ja Oulussa elää paljon lapsiperheitä. Suomalaisten lapsirakkaus antaa toivoa”, sanovat Sisar Nazareth ja Sisar Maria Lucy. 

Sisar Nazareth lisää, että suomalaisista on välittynyt erityinen kyky kuunnella ihmisiä. 

Katso lisää kuvia nunnaluostarista ja katolisesta kirkosta Oulussa.
 

Käsi joka koskettaa ristiä vaatteen päällä. Rististä lähtee ketju, jossa on puuhelmiä.
Vyötäröllä kulkee risti. Nunnien vaatteet ovat kopioita Äiti Teresan vaatteista, jotka myötäilevät Intian köyhimpien vaatetusta. Kuvat: Sanna Krook

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta