Siirry suoraan sisältöön

Myllytullin koululaisten maalaukset tuovat eloa työmaa-aitoihin

22.9.2022

Myllytullin koulun ja Oulu International schoolin oppilaat maalaavat muraalitaideteoksia työmaa-aitoihin Plaanakorttelissa ja Ainolankorttelissa. Aloite projetiin tuli rakennusyhtiö Skanskalta, joka myös kustansi koululaisille maalaustarvikkeet ja vaneriaidat. Muraalit tulevat esille lokakuun aikana.

Yhteensä noin 150 oppilasta Oulun Myllytullin koulun ja Oulu International schoolin 5.–9. luokilta on mukana yhteishankkeessa, jossa oppilaat saavat maalata yli 60 metrin pituudelta lähiympäristöään elävöittävää muraalitaidetta.

Ympärivuotiset muraaliteokset koristavat Skanskan rakentamien Plaanakorttelin ja Ainolankorttelin työmaita niiden jäljellä olevan rakentamisen ajan. Muraalit asennetaan paikalleen lokakuun aikana.

Maalaustöitä aloiteltiin lämpimässä syysssäässä koulun pihalla. Kuva: Satu Larivaara-Heikkala

Aloite yhteistyöhön oululaisten koulujen kanssa tuli Skanskalta, joka toimittaa kouluille tarvittavat maalaustarvikkeet ja yhteensä noin 50 kappaletta 1,2 x 1,2 metrin kokoista vaneritaulua. Projektin toteutusta suunniteltiin yhdessä koulujen ja arkkitehdin kanssa.

Skanska on vuosien varrella tehnyt yhteistyötä useiden koulujen ja taiteilijoiden kanssa rakennusprojekteissaan ja kehittämillään alueilla, kuten Tampereen Härmälänrannassa, Keravan Ahjossa ja Jyväskylän Kankaan alueella. Taidehankkeet ovat osa Skanskan yhteiskuntatyötä, jonka tavoitteena on muun muassa edistää yhteisöllisyyttä osana uusien asuinalueiden suunnittelua ja toteutusta.

Opettavainen projekti

”Nuoret pääsevät konkreettisesti näkemään, miten hyvän suunnittelun estetiikka voi luoda kaupunkikulttuuria, jossa ihmiset voivat paremmin. On innostavaa antaa ennakkoluulottomille nuorille mahdollisuus ilmaista itseään ja pohtia, miltä tämän päivän työmaa-aidat voisivat näyttää. Samalla he saavat upeasti työnsä näkyville kaupungin keskeisille paikoille jopa vuosien ajaksi”, Skanskan toteuttamien rakennuskohteiden suunnittelun taustoja opiskelijoille avannut arkkitehti, SAFA Pave Mikkonen toteaa.

"Nuoret pääsevät konkreettisesti näkemään, miten hyvän suunnittelun estetiikka voi luoda kaupunkikulttuuria, jossa ihmiset voivat paremmin."

”Yhteistyö on ollut monella tapaa ilahduttavaa. Projekti ja sen myötä syntyvät teokset noudattelevat hienosti nykyistä opetussuunnitelmaa. Nykykoulun tulee elää yhteistyössä ympäröivien tahojen kanssa, ja muraaliprojektin myötä oppilaidemme silmät ovat varmasti avautuneet havainnoimaan ympäristöään tarkemmin”, kertoo kuvataiteen lehtori Satu Larivaara-Heikkala Oulu International schoolista.

 

Muraalit ovat kooltaan 1,2 x 1,2 -metrisiä. Kuva: Johanna Ollila

 

”Alkusyksyn lämpiminä päivinä saimme aloitella maalauksia ulkona koulun pihalla ja kun oppilaat työskentelivät ryhmissä vaneriensa kimpussa, yhdessä tekemisen riemun näki ja kuuli hyvin”, Larivaara-Heikkala iloitsee.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Myllytullin alueen koululaisten tekemät seinämaalaukset tulevat esille lokakuun aikana. Kuva: Johanna Ollila

Liittyvät sisällöt

Lue myös