Muusikko Maya Paakkarille Siirin Päivien perinteinen Kultainen kaulin -palkinto
Oululaissyntyisen näyttelijän Siiri Angerkosken muistoa kunnioittava Siirin Päivät -tapahtumaa vietetään keskiviikkona 23. elokuuta jo kuudennentoista kerran. Kultainen kaulin -palkinto myönnettiin Oulusta lähtöisin olevalle laulajalle ja muusikolle Maya Paakkarille.
Voice of Finland -ohjelmassakin aikoinaan esiintynyttä Maya Paakkaria (tunnetaan myös nimellä Korvela) on kuultu Oulussa jo kauan useiden kokoonpanojen vahvaäänisenä laulajana, eräänlaisena ”Oulun Janis Joplinina”, sekä jami-iltojen ja musiikkitietokilpailujen emäntänä.
”Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt tehdä ’ojankaivuutyötään’, kuten palkinnon saaja itse työnkuvaansa kuvailee, yli kaksikymmentä vuotta. Suvereenisti hän sukkuloi taidelajinsa sisällä, tuo tekijöitä yhteen, sparraa, innostaa tekemään sitä mitä monen mieli kaipaa. Tämä laji on musiikki”, todetaan Kultaisen kaulimen palkintoperusteissa.
Siiri Angerkoskea (1902–71) kunnioittava palkinto sopii Paakkarille sikälikin, että hänellä kerrotaan olevan yhteisiä sukujuuria Angerkosken kanssa. Kultainen kaulin -huomionosoituksen myöntävät Oulun Elokuvakeskus, Merikoskikerho ja Oulun Koru.
Siirin Päivien teemana tänä vuonna on vuosien 1963–65 näyttelijälakko, jonka on katsottu olevan television läpimurron ohella syynä siihen, että elokuvatuotanto Suomessa joutui kriisiin. Näyttelijälakosta kertovat keskiviikkoiltana Oulussa Kansallisen av-instituutin tutkija Jari Sedergren sekä konkariohjaaja Anssi Mänttäri, joka aloitti uransa jo 1960-luvulla.
Lisätietoja Siirin Päivistä Oulun Elokuvakeskuksen sivuilla.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.