Museoissa tapahtuu monenlaista sulusta huolimatta – Lyseon taideteokset ovat suojassa remontin alta

Museomestari Mika Siekkinen oli mukana Lyseolla pakkaamassa taideteoksia kuplamuoviin. Kuva: Outi Dekker

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun taidemuseon kokoelmayksikön tehtävänä on hoitaa turvaan ne teokset, jotka ovat Oulun kaupungin omaisuutta ja luetteloitu museotietojärjestelmään.

Työ on moniammatillista tiimityötä, joka voi joskus saada salapoliisimaista vivahdetta, kun selvitellään teosten sijaintitietoja. Viimeisin taideteosten nouto-operaatio tapahtui Oulun Lyseosta. Evakon aikana on myös tarkoitus kohentaa teosten ulkoasua, korjata vaurioita ja vaihtaa muutamiin tauluihin uudet kehykset.

”Taidemuseolla teokset valokuvataan ja niiden kunto tarkastetaan. Vuosikymmeniä koulun seinillä esillä olleet teokset ovat pölyisiä eli vähintäänkin puhdistamisen tarpeessa. Lisäksi korjataan tarpeen mukaan esimerkiksi maalipintojen vaurioita ja uusitaan rikkoutuneita kehyksiä”, kertoo konservaattori Aino Sainio.

Muun muassa taulujen puhdistaminen on tarkkaa työtä, kuvassa konservaattori Aino Sainio.

Lyseon teossiirron urakka alkoi tutkija-konservaattori Päivi Kyllönen-Kunnaksen ja amanuenssi Outi Dekkerin ennakkokäynnillä koulussa. Käynnin tarkoitus oli tarkastaa, että kaikki listassa olevat työt löytyvät, mikä niiden kunto oli ja oliko jotain erityistä otettava huomioon teoksia siirrettäessä.

Odotettavissa oli iso urakka, sillä haettavia teoksia oli museotietojärjestelmämme antaman listan mukaan kaikkiaan 70. Kokoelman tietokannasta teostietojen löytyminen on joskus monimutkaista.

Varsinkin vanhoissa kaupungin yksiköissä sijoitusteokset voivat olla hyvin vanhaa perua. Lisäksi taidemuseon luettelointisysteemi on ajan kanssa muuttunut manuaalisesta digitaaliseen museotietojärjestelmään.

Museomestarit teoksia noutamassa

Lyseon teosten siirto aloitettiin perjantaina 15. tammikuuta aamulla, kun taidemuseon museomestarit Mirva Hannula ja Mika Siekkinen pysäköivät taidemuseon pakettiauton Oulun Lyseon pihalle noutaakseen teokset.

Suunnitelma oli, että kaikki teokset kerätään samaan tilaan, jossa ne suojataan siirtoa varten.

Työ sujui rutiinilla ja valmistui nopeammin kuin oli ennakoitu. Puoliltapäivin teokset oli haettu, muutamaa myöhemmin noudettavaa lukuun ottamatta. Suuresta teosmäärästä huolimatta tehtävää helpotti se, että kaikki olivat maalauksia, piirustuksia tai grafiikkaa ja lisäksi kohtuullisen kokoisia.

Monenlaisia haasteita

Museomestarin työssä hyvän työergonomian pitäminen on joskus haastavaa. Tällä kertaa haaste oli juhlasalissa oleva Anna Snellmanin (1884 – 1962) vuonna 1917 maalaama teos Turun akatemian vihkiäiset 1640. Maalauksella on korkeutta 108 cm ja leveyttä 268 cm.

Painavaksi teoksen tekee erityisesti sen leveä puinen kehys. Lisäksi teos oli sijoitettu korkealle puhujakorokkeen yläpuolelle. Lisähaasteen toi tukeva kiinnitys seinään. Jännittävä hetki koettiin, kun heti kiinnikkeistä irrotuksen jälkeen maalaus lähtikin kaatumaan taaksepäin. Taitavat museomestarit saivat kuitenkin pidettyä otteensa.

”Eipä tuo kummoinen tilanne ollut”, kommentoi Mika Siekkinen itse tosin jälkeenpäin.

Silloin tällöin sijoitettuna on niin isoja teoksia, että niiden pois kuljetus ja säilytys rakennuksen saneerauksen vuoksi on erityisen ongelmallista. Mikäli teoksen ripustusseinälle ei suunnitella esimerkiksi seinäpintojen uusimista, saatetaan teos suojata paikalleen.

Tuota toimenpidettä ei onneksi tarvittu Anna Snellmanin teoksen kohdalla. Maalaus saatiin tuotua turvallisesti taidemuseon säilytystiloihin.

Teoksia hukassa ja huollossa

Ajoittain, vaikka ei kovin usein, tulee museon tietoon, että kaupungin omistama teos on joutunut hukkateille, eli vaihtanut ”kotia”. Siinä on sitten jäljityksen ja etsimisen paikka. Erään muotokuvan kohdalla jouduttiin nytkin toteamaan, ettei kyseessä ole sama, joka on aikoinaan liitetty kokoelmaan.

Esillä oleva maalaus sekä museotietojärjestelmässä oleva valokuva ja teostiedot eivät täsmänneet. Jostain syystä alkuperäinen teos ei ollutkaan enää sille merkityssä sijoituspaikassaan. Katoamisesta tulee merkintä museotietojärjestelmään ja taidemuseon kokoelmayksikkö miettii, miten asiassa edetään.

Saneerauksen jälkeen turvaan haetut teokset sijoitetaan takaisin Oulun Lyseolle. Remontin on arvioitu kestävän pari vuotta. Sitä ennen niitä odottaa konservaattorin suorittamat konservointi- ja restaurointitoimenpiteet.

 

Lue myös