Siirry suoraan sisältöön

Mun Oulun synttärilahja lukijoilleen: Uudentyyppinen interaktiivinen elokuva Kulumia saa ensi-iltansa Ystävänpäivänä

11.2.2021

Mun Oulun syntymäpäivälahja lukijoilleen on interaktiivinen elokuva Oulusta. Herkkä ja koskettava Kulumia on uuden tyyppinen elokuvaelämys, jossa katsoja saa itse valita juonenkulun. Klikkaa itsesi Ystävänpäivänä leffateatteriin!

Elokuvan on käsikirjoittanut oululainen kaupunginvaltuutettu ja markkinointiyrittäjä Hilkka Haaga. Hän opiskelee parhaillaan Oulun ammattikorkeakoulussa Taiteen tekijän ja kehittäjän -yamk-tutkintoa.

”Ajatus elokuvasta heräsi lopputyön tiimoilta. Olin juuri nähnyt Netflixistä Black Mirror: Bandersnatch -elokuvan. Ajatus siitä, että katsojan ennakkoasenteita voisi hieman ravistaa näyttämällä samasta tarinasta eri puolia ja mahdollisia maailmoja lyhytelokuvan keinoin, alkoi houkuttaa”, hän kertoo.

Haaga otti yhteyttä Kimmo Paanaseen Klaffi Tuotannoille ja tuottaja innostui ajatukseen yhteistyöstä.

”Silloinen työkaverini Henri Tokola on myös leffafriikki ja oli sattumoisin vailla opinnäytetyön aihetta. Kun Petrus Markkula suostui ohjaajaksi, palaset alkoivat loksahdella kohdilleen ja sisällön täsmentymisen myötä lähestyimme Oulun kaupunkia”, Haaga jatkaa.

Tommi (Jooel Tervaskanto) on kuumakalle insinööri, joka kohtaa työelämän ja uuden perhetilanteen vaatimukset. Miten hänelle käy, on katsojan valittavissa.

Kolme ihmistä, monta kohtaloa

Lopputuloksen voi siis jokainen katsoa itse. Mun Oulu ylpeänä tarjoaa uudentyyppisen, interaktiivisen elokuvan, jossa katsoja voi todellakin vaikuttaa elokuvan kulkuun.

Elokuvan päätähtinä on kolme henkilöä: Janika (Moona Komulainen) on parikymppinen itsenäistymistä opetteleva nuori, joka päätyy vaikeasti hallittaviin tilanteisiin. Elsa (Tuula Väänänen) on muistisairas kotihoidon asiakas, jolla olisi vielä jano elää ja Tommi (Jooel Tervaskanto) on kuumakalle insinööri, joka kohtaa työelämän ja uuden perhetilanteen vaatimukset.

Elokuva on kuvattu Oulussa ja se vilisee tuttuja maisemia ja paikkoja. Se myös globaalilla tasolla kuvastaa oululaisiakin koskettavia ajatuksia ja mentaliteettia.

”Oululaisuuteen kuuluu räväkkä keskustelukulttuuri. Viime aikoina yleistynyt kuplautuminen ja vastakkainasettelu näyttäytyy niin, että eri kuplien sisältä tulkitaan muiden elämäntilanteita usein väärinkin ja hyvin negatiivisen stereotyyppisesti”, pohtii Haaga.

”Helposti ajattelemme, että nuoret ovat laiskoja, maahanmuuttajat ovat rikollisia, vanhukselle paras paikka on oma koti. Empatia ja ymmärrys ei aina riitä toisen kuplaan, ja kun teemme valintoja, emme aina tajua niiden seurauksia muille ihmisille, hyvä jos itsellemme.”

”Valinnanvapauden ja -vaikeuden teemat olivat jo muhineet päässäni melko kauan”, hän kertoo.

Kulumia-tähtiä ovat Kaikki synnit -sarjasta Moona Komulainen (oik.) sekä Aatu Kärkkäinen (vas.), joka on myös näytellyt Diva of Finland -elokuvassa.

Interaktiivisuus yleistyy edelleen

Vaikka interaktiivisuus ei ole uusi keksintö, on siinä paljon hyödynnettävää. Personoitu, pelillisyyttä lähestyvä katsojakokemus sekä immersiivisyys ja simulaatiot ovat melko tutkittuja ilmiöitä.

”Kyllä kaikki merkit viittaavat siihen, että erilaisten interaktiivisten medioiden toteutukset yleistyvät, näistä tavallisimpana varmaan hybridi-tv, jolla voi tehdä jo yksinkertaisia lineaarisen ohjelmasisällön kulkuun vaikuttavia valintoja, kuten katsojaäänestyksiä”, Haaga sanoo.

”Teknologia alkaa riittää erilaisten 360°-, virtuaaliympäristöjen ja lisätyn todellisuuden toteutuksiin, ja kuluttajille tarjottavien laitteiden ja ohjelmien hinta laskee niin, että yhä useammalla on mahdollisuus hankkia niitä.”

Klikkaa siis itsesi sisään Kulumia-elokuvaan!

Koko elokuva katsottavissa Ystävänpäivänä 14. helmikuuta kello 7 osoitteesta: https://kulumia.munoulu.fi
 

Kulumia-elokuva on oululaista tekoa:

Tuotanto: Klaffi Tuotannot, Mint Company
Kokonaiskesto: n. 45 minuuttia
Ohjaaja, leikkaaja: Petrus Markkula
Tuottaja: Kimmo Paananen
Käsikirjoitus: Hilkka Haaga
Esitysalustan käyttöliittymä ja graafinen suunnittelu: Henri Tokola / Mint Company
Tekninen toteutus: Mikko Hopia
Kuvaus - Antti Pylväs, Juho Tuovila, Juha Niemelä
Äänitys - Esa Nissi, Tuomo Marttinen
Kuvausassistentit - Oula Paananen, Jesse Vierelä
Maskeeraus - Mirka Ojala

Rooleissa:
Elsa - Tuula Väänänen
Janika - Moona Komulainen
Tommi - Jooel Tervaskanto
Jere - Aatu Kärkkäinen
Kimmo - Petri Tiilikainen
Hasan - Kasim Cevirel
Unelmien tenori - Petrus Schroderus
Maahanmuuttajat - Hasan Yilmaz, Muhterem Dindar
Hoitaja - Minna Kuusisto
Avustajat: Tuula Tsokkinen, Ari-Matti Lappalainen, Henri Tokola, Hilkka Haaga

Kiitos: Oulun poliisilaitos

-

Näyttelijä Tuula Väänänen on yksi Kulumia-elokuvan päätähdistä. Hän esittää muistisairasta ikäihmistä, jolla olisi palava halu elää. Kuvat: Klaffi Tuotannot

Lue myös

Lue lisää aiheesta