Siirry suoraan sisältöön

Mun Oulu kaupunkimediassa jo yli 18 000 kävijää

25.2.2020

Mun Oulu kaupunkimedian alkutaipale on lähtenyt käyntiin virkeästi, ja juttuihin on käynyt avautumisen jälkeen tutustumassa jo reilut 18 000 eri kävijää.

Kyselimme oululaisilta etukäteen juttuideoita, ja meiltä toivottiin erityisesti Oulun murteeseen ja historiaan liittyviä aiheita. Ylivoimaisesti luetuimmaksi jutuksi ensimmäisellä viikolla nousikin Oulun murteen opettamisesta kertova juttu ”Oulun murre on tunteen kieli”, jonka kävi lukemassa yli 4 000 ihmistä.

Kiinnostusta on herättänyt myös Kierikin kivikauden kylän talviasumiskokeilusta kertova juttu, jonka niin ikään on lukenut jo yli 4 000 ihmistä. Kolmanneksi kiinnostavin artikkeli on ollut Oulun ympäristössä kuvattavan Kaikki Synnit -sarjan toisesta tuotantokaudesta kertova kokonaisuus. Myös Toripolliisin mahdollisesta siirrosta sekä AC Oulun kuulumisista kertovat jutut olivat luetuimpien joukossa. Oululainen historia, kulttuuri ja urheilu siis kiinnostavat vahvasti Mun Oulun lukijoita.

Kiitokset kaikille lukijoille! Haluamme kirjoittaa juuri sinua kiinnostavia artikkeleita jatkossakin, joten laitathan meille jatkossakin palautetta tai juttuvinkkiä.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Oululainen kulttuuri ja historia kiinnostaa Mun Oulun lukijoita. Kuvaaja: Sanna Krook

Lue myös