Siirry suoraan sisältöön

Mitä tapahtuu Raksilassa tai Linnanmaalla – avoimet keskustelutilaisuudet järjestetään verkossa

1.2.2022

Oulun kaupunki järjestää kaksi keskustelutilaisuutta Raksilan alueen ja Linnanmaan kehittämiseksi helmikuun ensimmäisellä ja toisella viikolla. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille kiinnostuneille.

Tilaisuudet pidetään keskiviikkona 2. helmikuuta ja keskiviikkona 9. helmikuuta kello 17.00-20.00.

Tilaisuuksissa ovat fyysisesti läsnä alustajat ja tilaisuuksien järjestäjät. Oulun kaupunginvaltuutetut ja yhdyskuntalautakunnan jäsenet osallistuvat etäyhteydellä ja voivat esittää kysymyksiä.

Keskusteluun osallistuvat myös Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola, Keskon aluejohtaja Jari Saarinen ja Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki, jotka vastaavat mahdollisiin kysymyksiin. Yleisö voi seurata lähetyksiä verkossa. Tilaisuudet juontaa hallintojohtaja Ari Heikkinen.

Keskustelutilaisuudet ovat suoria ja kaikille avoimia verkkolähetyksiä, jotka lähetetään kaupungin Youtube-kanavalla ja osoitteessa www.ouka.fi/live. Lähetyksistä jää myös tallenne verkkoon.

Ohjelma keskiviikkona 2. helmikuuta:

17.00 Tilaisuuden avaus, hallintojohtaja Ari Heikkinen, Oulun kaupunki

17.05 Raksilan alueen suunnitteluvarauksen valmistelu- ja päätöksentekoprosessi: kaupunginlakimies Jukka Lampén, Oulun kaupunki

17.10 Raksilan alueen kehittämisen tilannekatsaus: asemakaavapäällikkö Kari Nykänen, Oulun kaupunki

17.30 kutsuttujen puheenvuorot, 10 min/puheenvuoro: Marko Kilpeläinen, yhdyskuntajohtaja, Linnanmaatyöryhmän puheenjohtaja, Oulun kaupunki, Marko Lind, johtaja, Technopolis Oy, Jari Tuovinen, toimitusjohtaja, Oulun kauppakamari, Juha Aitamurto, toimitusjohtaja, Pohjois-Suomen Opiskelija-asuntosäätiö PSOAS, Jukka Parkkinen, johtaja, OP:n kehityskeskus, Oulu

18.20 valtuutettujen ja lautakunnan jäsenten kysymykset ja keskustelu

20.00 tilaisuus päättyy

Ohjelma keskiviikkona 9.2.:

17.00 tilaisuuden avaus, hallintojohtaja Ari Heikkinen, Oulun kaupunki

17.05 Raksilan alueen suunnitteluvarauksen valmistelu- ja päätöksentekoprosessi: kaupunginlakimies Jukka Lampén, Oulun kaupunki

17.10 Raksilan alueen kehittämisen tilannekatsaus, asemakaavapäällikkö Kari Nykänen, Oulun kaupunki

17.30 kutsuttujen puheenvuorot, 10 min/puheenvuoro: Sanna Sianoja, toimitusjohtaja, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy, SYK, Tua Huomo, liiketoiminta-alueen johtaja, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Oulu, Leena Vuotovesi, toiminnanjohtaja, Oulun Liikekeskus ry, Pasi Vartiainen, aluejohtaja, Finnvera, Pertti Huuskonen, teollisuusneuvos, Pro Linnanmaa

18.20 Valtuutettujen ja lautakunnan jäsenten kysymykset ja keskustelu

20.00 tilaisuus päättyy

-

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Miltä Raksilan market-alueet voisivat tulevaisuudessa näyttää, siitä keskustellaan tulevissa verkkotilaisuuksissa. Kuva: Sanna Krook

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta