Siirry suoraan sisältöön

Mitä tapahtuu kun taide ja teknologia yhdistyvät? Oulu2026 kutsuu keskusteluun

26.10.2020

Oulu ja 32 pohjoisen Suomen kuntaa tekevät yhteistä matkaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026.

Oulu2026-hanketiimi valmistelee parhaillaan vaikuttavaa ja voittoon vievää hakukirjaa laajassa yhteistyössä eri sidosryhmien ja kuntalaisten kanssa. Hakukirja jätetään ministeriölle huhtikuussa 2021 ja valinta kulttuuripääkaupungista kuullaan 2.6.2021 Helsingissä.

Oulu2026-kulttuuriohjelmaan kuuluu tiiviisti taide ja teknologia. Hanke järjestää aiheesta torstaina 29.10. avoimen verkkotapahtuman, jossa tarjoillaan tilannekatsaus hankkeeseen ja keskustellaan asiantuntijoiden johdattelemina taiteesta ja teknologiasta, niiden yhdistämisestä ja sen tuomista mahdollisuuksista. Keskustelemassa ovat Jussi Kangasoja, erikoistutkija Oulun ammattikorkeakoulusta, Annastina Haapasaari, projektipäällikkö, Opera Beyond, Suomen Kansallisooppera ja -baletti, Tiina Vuorio Helsinki XR Centerin projektipäällikkö ja Jarkko Halunen, Lumo-valofestivaalin ohjelmajohtaja.

Euroopan kulttuuripääkaupunki -kokonaisuudella alueellisia vaikutuksia

Euroopan kulttuuripääkaupunkeja (European Capitals of Culture, ECOC) on nimetty vuodesta 1985 alkaen ja niitä rahoitetaan EU:n Luova Eurooppa -ohjelmasta. Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuma on yksi tunnetuimpia Euroopan unionin toimia.

Kyseessä on laaja-alainen kokonaisuus, joka yhdistää kaupungin hallintoa, sidosryhmiä, kulttuurin kenttää sekä julkisia ja yksityisiä rahoittajia. Valituksi tullut kaupunki saa mahdollisuuden kehittää toimintaansa kulttuurisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti. Nimitys tuo mukanaan monenlaista positiivista toimintaa, kuten kansainvälisiä vieraita matkailu- ja yrityssektorille, kulttuuri-infrastruktuurin parantamiseen tähtääviä hankkeita, kansallisia ja kansainvälisiä seminaareja, rajat ylittävää yhteistyötä sekä kulttuuritapahtumia.

”Hankkeella uskotaan olevan positiivisia vaikutuksia koko alueen elinvoimaan. Aiempien vuosien kokemusten perusteella kokonaisuus matkailua noin 20 %, mikä yksin Oulussa merkitsisi 70 miljoonan euron kasvua matkailualalle”, kertoo Oulu2026-hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen.

Taide ❤ Teknologia -keskustelutilaisuus

Aika 29.10. klo 17.

Paikka: verkossa, osallistumislinkki.

Taide ja teknologia muodastavat kiehtovan kokonaisuuden. Miten taiteen, tieteen, kulttuurin ja teknologian yhdistäminen hyödyttää kuluttajia, tiedemaailmaa ja kulttuurikenttää? Voisiko taide ja kulttuuri olla saavutettavampaa teknologian avulla?

Keskustelemassa ovat:

  • Jussi Kangasoja, erikoistutkija, Oulun ammattikorkeakoulu
  • Annastina Haapasaari, projektipäällikkö, Opera Beyond, Suomen Kansallisooppera ja -baletti
  • Tiina Vuorio, projektipäällikkö, Helsinki XR Center (HXRC), Metropolia
  • Jarkko Halunen, ohjelmajohtaja, Lumo-valofestivaali

 

 

Lapsi ja valolelu
Oulu2026-hanke kutsuu keskustelutilaisuuteen, jonka aiheena on taide ja teknologia. Kuva: Inkeri Jäntti.

Liittyvät sisällöt

Lue myös