Siirry suoraan sisältöön

Millainen sinun mielestäsi pitäisi uuden keskustakirjaston olla?

9.4.2020

Mitä sinä haluaisit nähdä, tehdä ja kokea uudessa keskustakirjastossa? Oulun pääkirjasto uudistuu peruskorjauksen yhteydessä ja nyt sinullakin on mahdollisuus jättää mielipiteesi. Vastaa ja osallistu arvontaan, vastausaikaa 26. huhtikuuta asti.

Tule siis mukaan suunnittelemaan uuden keskustakirjaston palveluita. Pääset vaikuttamaan tulevaisuuden kirjaston palveluihin vastaamalla lyhyeen kyselyyn ja kertomalla mielipiteesi ja toiveesi.

Oulun palveluverkkosuunnitelmaan 2018 on kirjattu, että Oulun pääkirjasto muuttuu suunnitelmissa olevan peruskorjauksen myötä keskustakirjastoksi ja jo nyt talon uusia palveluita suunnitellaan osana hankeselvitystä. Suunnitelmaa tukee myös Oulun kulttuuristrategia vuodelle 2030.

Vastaamalla oheiseen kyselyyn, voit myös osallistua arvontaan. Yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan kirjalahjakortteja. Kiitos jo etukäteen osallistumisestasi – mielipiteesi on meille arvokas!

Lisätietoja ja kysely tästä linkistä!

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Kirjastot ovat huippusuosittuja, kävijämäärät kasvavat vuosi vuodelta. Siksi niiden tulee myös vastata ajanhaasteisiin ja -toiveisiin.

Liittyvät sisällöt

Lue myös